Aamulla menimme kymmeneksi hakemaan pienen valkoisen automme. Ajoimme PeJen luo hakemaan tavarat, jotka olimme jättäneet heidän kämpille odottamaan. Ruokakaupan kautta mentiin täyttämään retkiruokavarastoamme, jonka pääruoka-aineina olivat puuro ja banaani, tonnikala ja riisi. Jennikan ajaessa ensimmäistä kertaa ”väärällä” puolella yritimme löytää tiemme East Leedervillestä sisämaata ja Hydeniä kohti. Tämä tapahtui ilman kunnollista karttaa (joita ei Perthin infopisteestä tahtonut löytyä) pelkillä pikkuvihkoomme kirjoitetuilla Google Mapsin ohjeita seuraten. Ilman niitä ohjeita emme todellakaan olisi näin isossa ja vilkkaassa kaupungissa monine isoine teine löytäneet oikeaan suuntaan. Ohjeet olivat kuitenkin luotettavat ja tiekyltitkin antoivat ymmärtää, että olimme menossa oikeaan suuntaan.
Hydeniin oli noin 350 km:n matka läpi kuivan erämaan tai ”tyhjyyden”. Hydeniin päin matkatessamme pysähdyimme oudon valkoisen pläntin kohdalle. Hyppäsimme autosta ottamaan selvää, mistä tämä kimalteleva vitivalkoinen alue koostui. No sehän oli kuivunut suolajärvi eli alue oli suolapläntti. Kävellessämme suolajärvellä ihmettelemässä kuului fläbäreitten alta tuttua narinaa. Aivan samannäköinen ja tuntuinen kuin talvella jäätyneet järvet koto-Suomessa. Paitsi, että tämä alusta suli astuessa sen päälle ja antoi jaloille ja fläbäreille suolavesikylvyn, hieman haisevan sellaisen. Siellä kuumassa erämaassa on muuten ihan sairaan paljon erittäin hyökkääviä kärpäsiä. Ne pyrkivät silmiin, korviin, neniin ja joka paikkaan. Aivan todella ärsyttäviä!
 |
| Erämaata |
 |
| Puukuja |
 |
| Suolajärven pintaa |
Lähdimme alun perin Hydeniin, koska halusimme nähdä eri oppaissa näkemäämme siistin näköisen graniittikallioseinän nimeltään Wave Rock (Aalto Kallio). Se oli muodostunut isoksi aalloksi tuulen ja veden nakertaessa sitä ajan saatossa. Raidalliseksi se oli tullut erilaisten mineraalien johdosta, jotka lähdevesien mukana tulivat maan uumenista ja jotka kalliota pitkin valuivat alas. Kallion päälle pääsi myös kävelemään ja maisemat sieltä ylhäältä näyttivät jotenkin taidemaalaukselta, eli jotenkin epätodelliselta erämaa taululta. Wave Rockin päältä näkyi myös erikoisen näköinen järvi ja saimme selville, että se on myös suolajärvi. Siinä ei kuitenkaan pystynyt uimaan sen matalan veden takia mutta sen viereen oli rakennettu tekosuolajärvi uimahalukkaille. Se oli vain iso syvä pyöreä uima-allas, jossa oli samaa erittäin suolasta vettä kuin järvessäkin. Päätimme mennä sinne uimaan seuraavana aamuna.
 |
| Wave Rock |
 |
| Wave Rockin päällä |
 |
| Wave Rock 2 |
 |
| "Maalattu" maisema 1 |
 |
| "Maalattu" maisema 2 |
Aalto Kallion alapuolelta löytyi myös lyhyt kävely kalliomuodostelmalle, jota kutsuttiin nimellä Hippos Yawn eli Virtahevon Haukotus. Kävely päättyi virtahevon auki olevaan suun näköiseen luolaan. Ja näyttihän se vähän virtahevolta...vai mitä?
 |
| Hippos Yawn |
 |
| Pellen naama hämähäkki |
Yön olimme päättäneet viettää Wave Rockin vierellä sijaitsevalla leirintäalueella, koska emme olleet, yllättäen, yllättäen, löytäneet lähialueen erämaasta couchsurfing hosteja. Meillä ei kuitenkaan ollut telttaa, joten ajatuksena oli yrittää nukkua autossa. Kokkaustarpeitakaan meillä ei ollut mutta ratkaisimme ruoka pulman samalla tavalla kuin viimeksi ollessamme leirintäalueella, eli iltaruoaksi ja aamupalaksi meillä oli makkaratortilloja valmisteltuina ilmaisella grillillä. Mums! :)
Auringonlaskun aikaan kiipesimme vielä uudestaan Wave Rockin päälle nauttimaan auringon järjestämästä väriloistosta. Siellä sai rauhottua hiljaisuudessa, jos ei lasketa niitä pakollisia saksalaisia, joita hieman ärsyttävästi löytyy joka nurkasta. Auringonlasku oli kaunis ja istuskelimme siellä kalliolla katsomassa taivaan muuttumista kunnes pimeä oli laskeutunut.
 |
| Jennika kalliolla |
 |
| Auringonlasku Wave Rockin päältä katsottuna |
Asettuessamme autoon nukkumaan huomasimme, ettei siellä kauhean helposti löytänyt hyvää asentoa. Alussa oli kuuma (ei voinut avata ikkunaa hyökkäävien kärpästen takia) mutta parisen tunnin päästä olikin jo niin kylmä, että oli pakko ottaa makuupussi esille. Montaa tuntia ei epämukavuuden takia saanut nukuttua sinä yönä mutta kokemus tämäkin. :)
Aamulla ”heräsimme” tai siis ryömimme väsyneinä ulos autosta, teimme aamupalaksi makkaratortilloja ja lähdimme kokeilemaan uimista suolapytyssä. Menimme naku-uinnille (ympärillä oli vain erämaata ja pari tyhjää taloa) suola-altaan lämpimään veteen, joka jaloilla kurottaessa syvälle oli jopa kuumaa. Vesi tuntui todella pehmeältä ja miellyttävältä suolapitoisuutensa takia. Lilluimme siinä jonkin aikaa ja tuntui todella hassulta pystyä kellumaan veden varassa. Mahtava kokemus!
 |
| Suolapytty |
Virkistyneinä lähdimme sitten taas köröttelemään takaisin kohti rannikkoa. Tällä kertaa nokka vähän Perthin eteläpuolella olevan Bunburyn kautta Margaret Riveriin. Matkaa oli taas runsaat 500 km maaseudun läpi pieniä mutta hyvin suoria teitä pitkin. Saimme kyllä tarpeeksemme suorista teistä tällä itärannikko reissulla. Pisin löytyi myöhemmin retkellämme ja se oli 12 km pitkä. Välillä oli taistelua pysyä hereillä niin tylsillä teillä.
Matkalla rannikolle ajoimme taas monen kuivan suolajärven ohi ja yhden tien varrella löytyi ihmisten omille pihoilleen väsäämiä erilaisia hevospatsaita tinasta. Jotkut olivat ihan hassuja kokonaisuuksia. Tämä tie olikin sattumoisin nimeltään Tin Horse Hwy eli Tina Hevos Valtatie.
 |
| Iso suolajärvi matkan varrelta |
 |
| Tinaheppa ihan tinassa |
 |
| Teinitinaheppa |
Bunburyssä teimme pienen pysähdyksen informaatiopisteessä hankkimaan karttoja seuraavista visiteeraamistamme alueista. Vähän matkan päässä Bunburystä oli Busselton, josta löytyi myös pitkä jetty (laituri) joka oli pari kilometriä pitkä. Sen päässä (johon laiskat myös pääsivät pienellä junalla) löytyi akvaario, joka oli ”lasikupla” meripinnan alapuolella. Se kokemus olisi ollut erittäin kallis, joten skippasimme sen ja kävelimme vain laiturin päästä päähän haistelemassa meri-ilmaa. Käveleminenkin laiturilla olisi maksanut. Lippuluukulla meille sanottiin kuitenkin, ettei kortilla voi maksaa, joten pääsimme ilmaiseksi, kun meillä ei taaskaan ollut käteistä taskussa. Emme olleet oppineet viime kerrasta...
 |
| Busselton Jetty |
Illan hämärtyessä ajoimme loppumatkan Busseltonista Margaret Riveriin, jossa meitä odotti couchsurfinghostimme Tegan. Hänen miehensä ”Sharks” oli ilta-/yötöissä, joten häntä ei näkynyt usein. Me nukuimme, kun hän tuli kotiin ja hän nukkui, kun heräsimme ja oli usein lähtenyt 12 tuntiselle työvuorolleen jo siinä vaiheessa, kun me tulimme takaisin kämpille illalla.
Tegan valmisteli herkullisen pestopasta illallisen, jota tuli nauttimaan myös hänen kaksi kaveriaan. Toinen oli himosurffaaja ja kertoi hyvistä surffauspaikoista Margaret Riverin läheltä. Ilta venyikin siinä kivasti rupatellessa ja viiniä maistellessa myöhäiseksi päivän pitkästä väsyttävästä ajomatkasta huolimatta.
Tegan oli pedannut meille petin olohuoneen lattialle ja laittanut ihanat tuoreet kukkaset tyynyillemme ystävänpäivän kunniaksi. Peiton alle lämpöön sujahdimme sitten lopulta ja uni tuli todella tarpeeseen. Nukuimme pitkälle aamuun, vaikka olimme suunnitelleet ehkä menevämme aamulla varhain surffaamaan surffin olevan aamulla paras. Hierottuamme unihiekat silmistämme raahasimme itsemme infopisteeseen kyselemään surffilautavuokrauspisteistä. Löysimme sopivan laudan itsellemme ja vuokrasimme sen 24 tunniksi. Saimme myös lainata autoomme pehmeän kattotelineen, jotta voisimme kuljettaa lautaa kämpille ja takaisin yön ajaksi. Se oli todella kätevä!
Redgate Beach rannalle tullessamme huomasimme kuitenkin, että olimme unohtaneet täyttää juomapullomme ja koska rannan lähistöltä ei löytynyt vesihanaa, jouduimme lähtemään hakemaan jostakin vettä. Ajaessamme poispäin rannasta huomasimme viinitilan ja ajoimme sen pihalle. Jukka meni kauniisti kyselemään saisimmeko täyttää pullot siellä. Meitä ei otettu kovinkaan positiivisella asenteella vastaan, koska heidän tiloihinsa ei ilmeisesti olisi saanut tulla fläbäreissä. Saimme kuitenkin pullot takaisin täytettyinä kera pullojen vaihtamiskehotussaarnan. Tosiaan olivathan muovipullot olleet meidän käytössä kuumassa kelissä jo kauemman aikaa ja olimme joka kulauksen yhteydessä nielaisseet pienen (tai isomman) määrän epäterveellisiä aineita.
Vesipullot täytettyinä palasimme takaisin Redgate rannalle. Ranta oli melko tyhjä, vain yksi ihminen makoili rannalla surffilautansa vierellä ottamassa aurinkoa. Arvelimme sen tarkoittavan surffin olevan huono mutta emme antaneet sen häiritä ja menimme kesyttämään aaltoja vuorotellen. Aallot olivat suhteellisen hyvät ja saimme kätsättyäkin pari aaltoa. Olimme myös ostaneet surffareiden käyttämää sinkkiaurinkorasvaa, jolla naama maalataan inkkarimaiseen tyyliin. Meidän rasva oli tylsä nudeväri eli ihovärinen mutta kyllä se sieltä nokan ja poskipäitten päältä erottui selvästi. Tarkoitushan onkin että se erottuisi, jotta on helpompi huomata, milloin se on kulunut pois. Muutenkin se on todella sitkeätä ja hyvää kamaa ja ei heti veteen astuessa liukene pois.
 |
| Voittajan on helppo hymyillä! |
 |
| Aallonkesyttäjä |
Parisen kolme tuntia pyörittyämme aalloissa rannalle oli kertynyt jo hieman enemmän porukkaa mutta meille riitti tälle päivälle. Ilmakaan ei ollut enää niin lämmin, koska tuuli oli yltynyt ja rannalla istuvan surffausvuoroaan odottamassa oli suojauduttava pientä hiekkamyrskyä vastaan. Lähdimme siis takaisin autollemme ja ajoimme Teganin kämpille. Kävimme suihkussa ja söimme Teganin taas laittamaa todella maukasta illallista. Hänellä itsellään oli jokin kokous vielä illalla, joten lähdimme vain kahdestaan Teganin suosittelemaan paikkaan katsomaan auringonlaskua. Se vaikutti olevan todella suosittu paikka, koska emme olleet ainoat värispektaakkelia ihailemassa. Kaukana alhaalla rantakallioiden alapuolella oli myös pari surffaajaa iltahämärässä nauttimassa aalloista. Kaunis oli auringonlasku ja ilta!
 |
| Aurinkokulta |
 |
| Luonnon väriloistoa |
Seuraavanakin päivänä lähdimme testailemaan aaltoja samalle Redgate rannalle. Mukavaa touhuahan se surffaaminen on, vaikkei aina menisikään niin loistavasti eikä aina uskalla lähteä niihin isoihin aaltoihin. Helposti tulee pupu pöksyihin, kun aallot tulevat vastaan korkeana seinänä. Jukka taisi onnistua paremmin tuona päivänä ja sai luultavasti kätsättyä ensimmäisen oikean pienen aallon eikä ainoastaan vaahtopään. Sitten olikin aika palauttaa surffilauta ja erittäin hienosti toiminut kattoteline vuokrauspaikkaan. Kävimme nopeasti suihkussa Teganin luona ja lähdimme vielä iltapäivä ajelulle Margaret Riverin lähiympäristöön.
 |
| Nörttiaalto |
 |
| Kova jätkä aalto |
Margaret River on tunnettu sen monista viinitiloista, juusto- ja suklaatehtaista ym. Kävimme lähinnä suklaatehtaissa maistelemassa vähän erilaisia suklaita, nam, ja juustotehtaassa maistelemassa ja ostamassa vähän herkkujuustoa itsellemme. Viinitiloilla emme viitsineet käydä maistelemassa eri viinejä ollessamme autolla. Viinitiloja oli kyllä sen verran monta, että jos ilmaiseksi olisi halunnut tulla huppeliin, niin olisi se onnistunut helposti. Illalla teimme puolestaan Teganille illallisen, ja siinä se ilta menikin höpöttäessä ja raapustaessa ”hienoja” juttuja hänen vieraskirjaan. Tegan oli myös innostunut nappikorutekijä ja Jennikalle hän antoi erilaisista valkoisista napeista tehdyn kauniin rannekorun. :)
 |
| Kiitokset Teganille ja "Sharksille" |
Siirryimme sänkyyn ja peiton alle suhteellisen aikaisin, koska olimme päättäneet nousta noin kello kuusi jotta ehtisimme ajaa noin 500 kilometria ylös Bunburyn kautta Perthin ohi Cervantesiin. Siinä menikin koko päivä ajaessamme välillä todella tylsiä teitä ja välillä vielä tylsempiä. Teimme kuitenkin pienen pysähdyksen Bunburyssä Dolphin Discovery Centerissä tutustumassa ensin esillä olevaan näyttelyyn delfiineistä ja sitten istuskellen rannalla odottamassa josko elävät villit delfiinit tulisivat rannalle moikkaamaan. Delfiineillä oli tapana tulla katsomaan heitä ihailevia ihmisiä, jos heitä huvitti. Henkilökunta ei tietenkään voinut luvata, että ne edes tulisivat rantaveteen, joten ei voinut tehdä muuta kuin odottaa. Odotimme kolmisen tuntia mutta niitä ei näkynyt ja meidän oli aika lähteä eteenpäin. Harmi!
Olihan tylsällä ajoreitillämme myös joitakin hiekkadyynejä valkoisesta hiekasta, joita olemassa oloa ihmettelimme muuten niin punertavan hiekan ympäröivässä maastossa. Juuri ennen kalastajakylää Cervantesia oli Pinnacles Desert eli "Huiput" Aavikko, joka sjaitsi Nambug National Park -luonnonpuistossa. Pinnaclesit ovat kalkkikivipatsaita, jotka voivat olla jopa yli kolme metriä korkeita. Tässä puistossa niitä oli tuhansia. Sinne tultaessamme huomasimme kuitenkin, että sinne oli pääsymaksu, joten ajattelimme skipata sen. Juuri ennen Cervantesia oli yksi näköalapaikka, jossa kävimme tuijottelemassa merta ja rannikkokallioita ja sen lähistöllä matalassa Thetis -järvessä olevia stromatoliitti-kiviä. Stromatoliitithan ovat vanhimpia eläviä organismeja maapallolla. Hyvin mielenkiintoisia... No olivathan ne mielenkiintoisia sillä tavalla, että niiden ansiosta me ja tämä maailma niinkuin me sen tunnemme, olemme olemassa mutta ei ne niin mielenkiintoisia olleet tuijottaa.
 |
| Strompit eli stromatoliitit |
Saimme viestiteltyä Jennikan suomalaisesta numerosta Cervantes hostillemme Nickille, että olimme saapuneet Cervantesiin (australialainen operaattori, Vodafone, toimii aivan surkeasti Länsi Australiassa). Hän tuli autollaan meitä vastaan ja ajoimme sitten peräkkäin hänen kämpille, joka sijaitsi hieman Cervantesin ”keskustan” ulkopuolella tehdasmaisessa ympäristössä. Hän asui asunnossa yhden tehdashallin yhteydessä. Hieman eristyksessähän se oli mutta niitä asuntoja näytti olevan joka hallin päädyssä joten kyllä siellä muita ihmisiä näkyi. Nick oli kalastaja ja joutui heräämään noin kello neljä aamulla, joten teimme siinä aika pian illallista yhdessä, rupateltiin jonkin aikaa ja sitten hänen olikin jo mentävä nukkumaan. Istuimme vähän aikaa katsomassa telkkaria ja kirjoittelemassa blogia ja hiivimme sitten hiljaa nukkumaan samassa huoneessa Nickin kanssa olevaan sänkyyn. Emme aamuyöstä heränneet hänen aamupuuhiinsa ja meidän herätessä hän oli jo ollut monta tuntia merellä rapuja saalistamassa. Teimme aamupalaa ja lähdimme köröttelemään vielä pohjoisemmaksi Kalbarriin seuraavaan yöpymispaikkaan.
 |
| Oikealla Cervantesin kalastajakylä |
 |
| Kiitokset Nickille! |
Tiet olivat taas niin tylsiä ja suoria, että välillä oli taistelua pitää itsensä hereillä. Ja koska radio tuuttasi vain samoja ihania hittibiisejä, laitoimme Spotifyn soimaan läppärillä. Pitäähän sitä olla jotain kunnollista automusaa! Matkanvarrella oli joitakin kohteita, joissa halusimme pysähtyä ja pällistellä maailman ihmeitä. Ensimmäisenä eteemme tuli Kalbarri hostimme suosittelema Green Headissä sijaitseva Dynamite Bay. Se oli pieni ranta rypylöisten kallioiden keskellä. Hyppelimme kallioilla kivasti ottaen runsaasti nättejä kuvia. Sieltä löytyi myös Jennikan keräilykokoelmaan runsaasti kauniita ja erilaisia simpukoita. :)
 |
| Dynamite Bay |
 |
| Jukka ja meri |
 |
| Jennika ja kallio |
Sieltä köröttelimme sitten kuumassa ja aurinkoisessa ilmassa eteenpäin. Port Gregoryn lähistöltä löytyi erikoisen näköinen järvi. Se on nimittäin vaaleanpunainen ja nimeltään Pink Lake eli Vaaleanpunainen Järvi. Se on suolajärvi, jossa elelee bakteeri (Dunaliella salina), joka tekee väristä vaaleanpunertavan. Melkoinen haisuli se oli ja ei se nyt aivan niin vaaleanpunaiselta näyttänyt kuin kaikissa esitteissä mutta ihan jännän näköinenhän se oli. Yritimme kävellä ympäriinsä ja katsella sitä eri suunnista mutta ei se mistään suunasta ollut kauhean kirkkaan vaaleanpunainen. Kuulemma se jonain päivinä säästä riippuen on erittäin kirkkaan vaaleanpunaisen värinen.
 |
| Kai se vähän on vaalenapunainen? |
Siitä ajoimme sitten jo melko lähelle Kalbarria, jossa oli joitakin kohtia, joita halusimme tsekata. Kalbarrin ympäröivä rannikko on jyrkkää kalliota. Siellä oli myös erilaisia kalliomuodostelmia tai muuten vain hienoja näköalapaikkoja. Ensimmäinen niistä oli nimetty Natural Bridgeksi eli luonnolliseksi sillaksi...
...ja seuraavan nimi oli Island Rock eli Saari Kallio.
Siitä seuraava oli Eagle Gorge eli Kotka Kanjoni...
...jota seurasi paikka nimeltään Rainbow Valley (Sadekaari Laakso), jossa kävimme hieman käppäilemässä rantakallioilla polttavassa kuumuudessa, jonka onneksi teki siedettäväksi rannikolla puhalteleva tuuli. Tosin se ei poistanut inhottavasti hyökkääviä kärpäsiä. Kävelyllä oli myös kivinähtävyys nimeltään Mushroom Rock eli Sieni Kivi.
 |
| Jennika Rainbow Valleyn kävelyreitillä |
 |
| Näkymä Rainbow Valleystä |
 |
| Sienikiveä |
Toiseksi viimeinen pysähdys meillä oli Red Bluff nimisellä maisemapaikalla. Sieltä katselimme auringonlaskua ja kaunista luontoa.
 |
| Näkymä Red Bluffista |
Sitten olikin aika suunnata etupuskurimme kohti hostimme taloa. Siellä meidät otti vastaan Phil ja hänen kaveri, vekkuli vanhempi skottilainen herrasmies nimeltään Kenneth. Philin talo oli aivan mahtavan iso ja erikoisella mutta miellyttävällä meriteemalla sisustettu. Hän ohjasi meidät terassilleen ja tarjosi omatekoista olutta. Siinä rupattelimme ja kerroimme Suomesta ja seikkailuistamme Australiassa samalla, kun Phil hääräsi keittiössä ruuanlaiton parissa. Hän halusi tarjota meille viime Couchsurferinsa kanssa napatun kalan. Saimme taas nauttia aivan loistavasta ja maukkaasta illallisesta. Mukavaltahan se tuntuu, kun on ajanut koko päivän ja sitten saa nokkansa eteen toisen tekemää ihanaa lämmintä ruokaa. Juttelimme siinä illan pimetessä ja kerroimme kiinnostuksestamme käydä Kalbarri National Park -luonnonpuistossa. Olimme kuitenkin epävarmoja, josko meidän pienellä autolla oli järkevää lähteä sinne. Philin mukaan ei ollut mutta hän sanoi lähtevänsä mielellään mukaan tekemään suunnittelemaamme kävelyä sillä ehdolla, että menisimme hänen nelivetoautolla, ja että lähtisimme jo kello kuusi aamulla. No sehän oli tarjous, mistä ei voinut kieltäytyä. Sitten olikin jo aika hyvästellä Ken ja mennä nukkumaan, jotta pääsisimme ylös sängystä niin aikaisin seuraavana aamuna.
