Matkalla Melbournesta Sydneyhin (osa 3)

Kauniin ja rennon päivän sekä mukavasti nukutun yön jälkeen oli hyvä lähteä ajamaan eteenpäin. Seuraavaksi pysähdyspaikaksi olimme valinneet Eden nimisen paikan. Siellä kävimme infopisteessä kyselemässä mm. yöpymispaikoista ja surffimahdollisuuksista. Saimme vinkin hienosta parkkipaikasta aivan rannalla, jossa saisi parkkeerata ilmaiseksi. Meille kerrottiin myös että sataman wc-rakennuksessa oli ilmaiset lämpimät suihkut, vau. Kun vielä tuli puheeksi jatkosuunnitelmistamme infotädin kanssa, hän osasi heti kertoa, ettei suunnittelemaamme tietä pystyisi ajamaan ylös Canberraan sen ollessa suljettu maavyöryn takia. No, ei se nyt haitannut niin paljon, koska infotäti osasi näyttää meille toisen yhtä lyhyen, mutta turvallisen reitin ajella.

Kätevästi samassa rakennuksessa infopisteen kanssa oli myös kirjasto, joten kävimme siellä piipahtamassa ja julkaisemassa blogitekstin. Sieltä ajelimme katsomaan illan yöpymisparkkipaikkaa ja se näytti todella mukavalta. Pääsisi parkkeeraamaan nokka kohti rantahiekkaa ja aamulla heräämään aaltojen kohinaan. Siellä oli jopa vessat ja ilmaiset grillit. Yöpaikan tsekkauksen jälkeen karautimme takaisin keskustaan. Siellä oli jyrkkä tie, jonka päässä ylhäältä kukkulalta löytyi Rotary Park -puiston näköalapaikka. Sieltä menimme sitten pyörät vinkuen alas pitkälle Aslings Beach rannalle katsomaan, josko siellä olisi sopivia surffiaaltoja. No, eihän siellä ollut melkein ollenkaan aaltoja, jos ei kuitenkaan ihan peilityyntäkään. Päätimme ajaa vielä rannan toiseen päähän katsomaan, jos siellä olisi paremmat olosuhteet mutta ei sielläkään näkynyt sopivia aaltoja meille. Päätimme kuitenkin ottaa rantatuolimme esille ja istuskella siellä auringossa lukemassa ja samalla odottamassa, josko aallot muuttuisivat isommaksi. Vähän ajan päästä Jukka kuitenkin ajatteli menevänsä kokeilemaan, jos sieltä pienien aaltojen keskuudesta löytyisi niitä sopivan voimakkaita vesimassoja, jotka veisivät hänet surffilaudallaan eteenpäin. Jennika jäi kuivalle maalle nauttimaan lämmöstä ja kirjastaan.

Jennikan ajanviete

Jukan ajanviete

Ei niin onnistuneen surffaushetken jälkeen Jukalle riitti vedessä polskiminen ja lähdimme ajamaan kohti satamaa ja sen ilmaisia lämpimiä suihkuja. Siellä saimme pestyä pois monen päivän liat ja tuli taas puhdas ja tyytyväinen olo. 

Ajoimme takaisin yöpymispaikalle, ja koska vatsat eivät vielä murisseet päätimme lähteä pienelle romanttiselle kävelylle rantaa pitkin auringon laskiessa. Pienen rannan toisessa päässä kiipesimme rantakallioiden päälle ja saimme sieltä hienot näkymät joka suuntaan auringon värjätessä maisemaa.

Yöpymispaikalla oli tunnelmaa

Tunnelmaa myös kallioilla

Sitten olikin aika laittaa maukkaat makkarat BBQ –kastikkeella paistettujen kurpitsakuutioiden ja sipulirenkaitten kera. Ja NAMS että oli hyvää! :D

Matkakeittiö eli ilmainen Australialainen grilli

Seuraava aamu valkeni aurinkoisena ja päätimme lähteä uudestaan samaiselle rannalle kuin edellisenä päivänä tsekkailemaan surffimahdollisuuksia. Eivät aallot nyt kauheasti eronneet edellisestä päivästä, mutta vedimme märkäpukumme toiseksi nahkaksi lämmittämään kylmää vettä vastaan ja menimme veteen. Aallot rikkoontuivat todella lähellä rantaa ja emme me vasta-alkajat oikein onnistuneet kunnolla kertaakaan pääsemään laudan päälle. Kikkailimme siellä vedessä vähän aikaan, mutta sitten annoimme periksi ja menimme huuhtelemaan suolavedet itsestämme ja samalla lämmittelemään lämpimään suihkuun. Aivan loistavaa, että on tarjolla ilmaiset lämpimät suihkut, muuten olisi yhtä tuskallista käydä surffailemassa kuten esimerkiksi Lornessa, missä oli vain kylmät suihkut ja kylmä sää.

Eden, kello auringon nousu

Jennika matkalla veteen

Jukka vedessä

Illaksi olimme menossa Canberraan ja olimme sopineet isäntäperheemme kanssa, että tulisimme koputtelemaan ovea noin kello kuusi, joten oli aika lähteä ajelemaan kohti sisämaata ja Australian pääkaupunkia. Heihin olimme saaneet yhteyttä Jennikan äidin kautta. Se meni jotenkin niin, että Jennikan äidin luokkakaverin sisko oli mennyt naimisiin Australialaisen kanssa ja he asuivat nyt Canberrassa. He olivat tietoisia meidän reissusta ja kun otimme heihin yhteyttä meille tuli erittäin tervetullut olo ja tuntui melkein, että se olisi ollut jo ennalta sovittua, että tulisimme heidän luokse jossain vaiheessa matkaa. 

Matkalla Canberraan

Matkalla Canberraan ei ollut kauhean kiinnostavia maisemia ja siinä autossa tylsällä tiellä ilman tekemistä tulee muuten helposti hirrrveen hirrrvee makeanhimo. Saavuimme sellaiseen kaupunkiin kuin Cooma ja infopisteen (josta haimme karttoja Canberran lähialueista) lisäksi menimme aivan herkkukoomassa ruokakauppaan. Ja tällainen oli lopputulos + karkkipussi joka ei päässyt kuvaan. :D

Pussukka ja mussukka

Vanhan ajan GPS (oli muuten huippukarttoja, Cartosscopet)

Mässäilen ajoimme sitten loppumatkan Canberraan asti ja löysimme tiemme Canberran Hackett -suburbiin juuri sopivasti kello kuudeksi.  Löydettyämme oikean talon huomasimme hyvin pukeutuvan miehen palloilevan talon pihalla. Se oli Mike ja hän tuli iloisesti meitä vastaan ja neuvoi mihin me voisimme Hippie Camperimme parkeerata. Sisällä mukavan näköisessä ja isossa talossa odotti Sue (Siis Jennikan äidin luokkakaverin sisko) ja hän tuli toivottamaan meidät tervetulleiksi. Puhuimme siinä ihan kuin vanhat tutut niitä näitä samalla, kun kaksi pientä koiraa katseli meitä välillä haukkuen kiinnostuneena terassin lasioven läpi. Toinen heistä ei oikein tykännyt tuntemattomista ihmisistä, joten pysyimme melkein koko visiittimme ajan eripuolilla lasiovea. 

Suen ja Miken kaksi tytärtä tulivat myös illalla käymään ja yhdessä me lähdimme hakemaan illallista nuorimman tyttären työpaikalta eli pizzapaikasta. Saimme samalla pienen kiertoajelun lähellä olevassa pienessä keskustassa nimeltään Dickson, jossa oli jopa pieni Chinatown. Pizza oli oikein maistuva ja siinä olutta siemaillessa suunnittelimme seuraavan parin päivän ohjelmaa. Molemmat Sue ja Mike halusivat viedä meidät eri paikkoihin Canberrassa ja sovimme että lähtisimme Suen kanssa seikkailemaan ensin ja seuraavana päivänä Miken kanssa. Sue laittoi oikein listalle, mihin hän meitä veisi ja näytti siltä, että hän joutui karsimaan listaansa melko lailla. Hän oli niin innoissaan ja olisi halunnut viedä meidät niin moneen paikkaan. Tosin kyllä Mikekin vaikutti haluavansa viedä meidät todella mielellään hänen mielestään mielenkiintoisiin paikkoihin. Ja me halusimme mielellään heidän vievänsä meidät katsomaan ja edes vähän tutustumaan tähän pääkaupungiksi suunniteltuun ja rakennettuun kaupunkiin. Sehän meni niin, että sekä Melbourne että Sydney olisivat halunneet olla Australian pääkaupunki. Tasapuolen vuoksi päätettiinkin rakentaa kaupunkien väliin uusi kaupunki, joka sijaitsisi omassa osavaltiossa nimeltään Capital Territory. Kaupunkikuva näyttääkin keskustassa hyvin suunnittelulta ja sen ympärillä onkin melkein vain sitten omakotitaloalueita. Canberraa kutsutaankin huvilakaupungiksi.

Väsyneinä ja tyytyväisinä vetäydyimme autotallin takana olevaan makuuhuone-keittiö-wc-huoneistoon. Ja tämä ei ollut mikä tahansa pieni huoneisto vaan oikein viiden tähden pieni Ritz hotellihuone. Sängyssä oli lämmityspeitto, jota pystyi säätämään sopivalle lämpötilalle. Jääkaappiin oli laitettu viilentymään olutta, virvoitusjuomia, maitoa, voita ja suklaaherkkuja. Kaapista löytyi myös hienosti aseteltuja minikokoisia erimakuisia aamiaismuropakkauksia, paahtoleipää, marmeladia, kahvia, teetä, keksejä, sipsejä ja muita herkkuja. Huoneessamme oli myös telkkari, mutta olimme laittaneet sängyn lämpiämään valmiiksi, joten menimme vain peiton alle ja sammuimme siihen lämpöön kuin tyytyväiset karhunpoikaset.

Parin seuraavan päivän ajan meitä kyyditettiinkin sitten ympäri kaupunkia. Käytiin Red Hill Lookout -näköalapaikalla, josta näki koko Canberran, Bus Stop Marketilla haistelemassa paikallista taidetta ja maistelemassa erilaisia juustoja, pähkinöitä, teetä ja muita herkkuja. Käytiin ottamassa pakollinen kuva suomen suurlähetystön ulkopuolella. Sue tunsi rakennuksen todella hyvin, koska hänen isänsä oli suurlähettiläs ja koko perhe oli mm. asunut Canberrassa lukuisten muiden maiden ohella. Kävimme syömässä maukasta ruokaa Suen tykkäämässä ravintolassa, jonka lähistöllä oli kauppa, jossa oli Aboriginaalien taiteijoiden taidemaalauksia, patsaita ja muita esineitä . Sielläkin oli kiinnostavaa käydä katselemassa heidän luomuksiaan. Kävimme myös Tilley’s -kahvila/-baarissa (oli saanut nimensä Madame Tilleysiltä), johon oli ennen saanut tulla vain naiset, mutta nykyään miehetkin olivat sinne tervetulleita. Kävimme pitkällä opastetulla kierroksella War Memorialissa eli Sota Muisto museossa, kiertelemässä vanhassa ja uudessa parlamenttitalossa, uuden ollessa todella paljon isompi (sijaitsi korkealla kukkulalla joka oli ollut ennen sopiva piknik paikka, mutta nykyään sinne ei saanut mennä) kuin vanha mutta värimaailmaltaan samantyylinen. Vanhan parlamentin ulkopuolelle Aboriginaalit olivat pystyttäneet oman parlamenttiparakkinsa muistuttamaan omasta läsnäolostaan. War Memorialissa ja vanhassa sekä uudessa parlamenttitalossa kävimme itse asiassa kahdesti, koska olimme hukanneet matkan varrella kameramme kotelon ja kilttinä Mike lähti etsimään ja kyselemään sitä meidän kanssamme. Harmiksemme se ei kuitenkaan löytynyt. No, sellaista sattuu. :) Viimeinen nähtävyys retkellämme oli Canberran museo, jossa oli tarinoita aboriginaaleista ja ajoista, jolloin eurooppalaiset tulivat valloittamaan maata itselleen Australian mantereelta. Saimme myös nähdä, missä Sue oli töissä ja missä vanhempi tytär asui ja kaikkea muuta siltä väliltä.

Capital Hill

Bus Stop Marketin hulinaa

Suomen suurlähetystön porteilla

Anzac Parade sotamuseon portailta

Menehtyneiden muistoseinä

Pienoismalli sodasta

Senaattihuone vanhassa parlamenttitalossa

Senaattori Haikara

Senaattihuone uudessa parlamenttitalossa

Aboriginaalien "suur"lähetystö

Canberran museo

Sotavanki(tar)

Meillä oli kyllä todella mukavaa aikaa Canberrassa Suen ja Miken luona ja varsinkin Sue hemmotteli meitä kyllä toden teolla. Aina oli jotakin herkkuja tarjolla. Kiitos kaikesta koko Canberran perheelle ja myös eväistä ja lahjoista. :)

Canberran perhe ja me

Vietettyämme kolme yötä viiden tähden hotellissa kaikkine luksuksineen oli meidän aika lähteä Canberrasta eteenpäin. Ajelimme kohti rannikkoa sellaiselle paikalle kuin Shellharbour. Menimme kokeilemaan surffausta infopisteessä suositellulla rannalla, mutta aallot olivat suhteellisen isot ja ainakaan Jennika ei onnistunut kovinkaan hyvin. Lopetimme taistelumme sen verran myöhään, että suihkut, joihin olimme suunnitelleet menevämme kylmän vesiurheilun jälkeen, olivat jo lukossa. Oli vain sitten tyytyminen rannalla oleviin jääkylmiin suihkuihin, brr. Olimme todella kylmissämme istuessamme autoon ja ajaessamme syrjäiselle parkkipaikalle, jota meille oli suositeltu infopisteellä yöpymispaikaksi. Jotenkin se ei vaikuttanut kuitenkaan olevan kovinkaan rauhallinen paikka, koska parkkipaikalla kävi tasaisin väliajoin jokunen auto kiertelemässä. Saimme kuitenkin nukkua siellä yön ilman, että kukaan tuli häiritsemään meitä. 

Viimeisen pakuyön jälkeinen aamu

Shellharbourin surffiranta

Seuraava aamu olikin tämän matkailupakureissun viimeinen ja nousimme aikaisin, jotta ehtisimme siivota ja järkkäillä auton palautuskuntoon sekä myös ajamaan takaisin Sydneyyn asti. Siivoaminen kävikin niin nopeasti, että meille jäi aikaa pienelle surffaushetkelle samaiselle rannalle kuten edellisenä iltana. Sen jälkeen olikin aika lähteä köröttelemään kohti miljoonakaupunkia. 

Psykedeliaa auton ratissa

Matkalla pysähdyimme sellaisessa kaupungissa kuin Wollongong. Ja he, jotka ovat tarkasti lukeneet blogiamme huomaavat ehkä juuri tässä kohtaa, että ahaa, siellähän he ovatkin käyneet jo reissunsa alkuvaiheessa. Ja juuri näin on asia. No mutta ei hätää, jos et muista: voit aina lukaista vanhoja juttujamme uudestaan. :D :D Joo, no siis kävimme Wollongonissa keltanokkareissareina pienellä junamatkalla ollessamme ensimmäiset viikot Sydneyssä. Paikka näytti kuitenkin tällä kertaa jotenkin erilaiselta, koska ilma oli äärettömän kaunis ja lämmin eikä kylmän tuulinen ja sateinen kevätilma niin kuin ensimmäisellä kerralla. 

Vähän Shellharbourin eteläpuolelta Wollongongin kautta Sydneyhin asti meni rannikkotie, jota nimitettiin Grand Pacific Driveksi (Ylväs Tyyni Valtameri Tie). Tunnetuin kohta tätä tietä oli tuossa Wollongongin ja Sydneyn välisellä pätkällä, josta löytyi noin kilometrin pituinen pätkä, joka oli rakennettu sojottamaan kallion ulkopuolelle meren yli sillan tapaan. Hieman liioiteltu nähtävyys tuo koko Grand Pacific Road (suurimmaksi osaksi tieltä ei edes nähnyt merelle), mutta olihan tämä seuraava kohta ihan siisti:

Sea Cliff Bridge

Viimeisten päivien ajaksi Sydneyssä olimme menossa Andrewin (joka sopivasti asui lentokentän lähistöllä) luo couchsurfingin kautta. Hän ei ollut itse kotona, kun tulimme, mutta hän oli antanut kaverinsa Johannan puhelinnumeron, jotta hän tulisi päästämään meidät sisälle kämppään. Johanna tuli meitä vastaan alas autolle saakka ja tulikin ilmi, että hän oli suomalainen. Aika jännä homma! :)

Kannettuamme tavarat kämppään meidän oli aika ajaa auton lentokentän lähellä olevalle Apollon ja Hippie Camperien vuokrauspisteelle. Palautus meni hienosti ja otimme junan takaisin Andrewin asunnolle. Itse Andrew olikin kotona töistä, kun palasimme ja hän oli oikein mukava heppu, joka työskenteli Royal Marinessa, eli Kuninkaallisessa laivastossa (josta harmiksemme unohdimme ottaa kuvan loppukahinoiden ja -järjestelyjen vuoksi).

Seuraava päivän, eli meidän viimeisen päivän Australiassa, vietimme tavaroidemme uudelleen pakkaamisen sekä muiden Aussi -lähtöjuttujen parissa. Pankkitilit oli suljettu ja kaikki oli valmista lähtöön. Ihmeelliseltä se sitten tuntuikin, että se päivä todellakin tuli lopulta, jolloin lähtisimme Australiasta Uuteen Seelantiin. Se oli aina aikaisemmin tuntunut niin kaukaiselta. Seuraavana aamuna heräsimme aikaisin, tungimme rinkkamme, reppumme sekä surffilautamme taksiin ja lähdimme kohti lentokenttää. 

Loppukahinat

Ja ei muuta kuin KIITOKSET JA HEIPAT DOWN UNDERILLE ELI AUSSILLE ELI AUSTRALIALLE!!!

Matkalla Melbournesta Sydneyhin (osa 2)

Seuraavana aamuna heräsimme tarpeeksi aikaisin, jotta jaksaisimme ajaa suunnittelemaamme paikkaan Healesvillen yläpuolella. Matkaa oli ajettavana noin 230 kilometriä. Aamu lähti käyntiin Geelongin kautta, jossa pysähdyimme aamupesulle ja kysymään ohjeita reitillemme informaatiopisteestä. Näiden toimien jälkeen jatkoimme matkaa kohti Melbournea.

Geelongin aamu

Melbournessa kohtasimme suurimman määrän liikennettä kuin tähän asti olimme missään kohdanneet auton sisällä itse ajettuna. Oikeastaan emme olleet Melbournen keskustassa, vaan tiellä, joka meni Melbournen sivuitse. Sadan kilometrin nopeusrajoitetulla tiellä matelimme n. 30-50 km/h liikenneruuhkan sekä vallalla olleiden tietöiden vuoksi. Kärsivällisyys lopulta palkittiin ja pääsimme Melbournen ohi pienemmille, vähäliikenteisemmille teille. Meidän reitti vei meidät lopulta Healesvilleen.

Siellä pysähdyimme jälleen kysymään ohjeita kämppäysalueelle, johon meidän oli tarkoitus mennä. Informaatiopisteen täti oli kuitenkin itsekin paljon Kombi-Vänillä (Volkswagenin vanha pakettiautomalli) ajellut ja tiesi kertoa meillä paremman ilmaisen paikan yöpyä ihan Healesvillen keskustassa. Lisäksi hän antoi meille läheiseen kahvilaan kahvi-/tee-/kaakaolipukkeet, jotka käytimmekin heti juoden luksusta noin budjettimatkalaisen silmin. Yöpaikkakin löytyi neuvojen avulla, vaikkakin ensin emme olleet ihan varmoja siitä sen keskeisen sijainnin vuoksi. Tämä epävarmuus tuotti pienen harhareitin neuvotun paikan ympäri, mutta sen vuoksi löysimme itsellemme vihannestäydennystä jonkun ihmisen kotipihalta: spesiaaleja orgaanisia vihanneksia. :) Näitä erikoisuuksia hyödynsimme sitten illalla yöpymispaikan vieressä olleella grillillä ja jaoimme hetkemme helkkarin suuren hämähäkin kanssa pimeässä. Yök!

Varsinkin paprikat olivat todella hyviä!

Seuraavana päivänä oli taasen ajettavaa edessä, mutta sen verran oli aikaa, että kävimme aamutuimaan Healesvillessä markkinoilla ja mukaan jäi puoli tusinaa ankan munia. Markkinoiden jälkeen vielä toiset kurmeekaakaot/-teet kahvilassa naamariin ja tien päälle.

Healesvillen markkinat

Matka vei meidät läpi kiemurtelevan tien, jossa olevat puut olivat jotenkin äärettömän korkeita. Siinä ajellessa oli sitten mukava kuunnella radiosta tullutta Rebel Yelliä. Pienen lisämausteen antoi semirankkasade, joka aiheutti pieniä ongelmia näkyvyydelle. Sade kuitenkin lakkasi jonkin ajan päästä ja pääsimme takaisin suorille aavoille teille. Matkalla näimme myös hauskan paikan nimen:

Älypuhelimen hinta? Vai paikkakunta?

Loppumatka jatkui läpi pienten kylien kuten Alexandra, Mansfield, Oxley ja Myrtleford. Oxleyssä teimme pienen pysähdyksen, kun olimme kuulleet, että siellä on juustotehdas maisteluineen. Maistelimmekin jos jonkinlaisia juustoja, mutta mukaan ei jäänyt mitään, koska ne olivat aika kalliita eikä niitä myyty kilohintaan, vaan valmiina paketteina. Maistelujen jälkeen suuntasimme Porepunkahin pikkuriikkisen kylän lähellä olevalle leirintäalueelle — jonka omistaja näytti ihan Robin Williamsilta—ennen seuraavan päivän retkeä Mount Buffalon maisemiin.

Matkalla Mt. Buffalolle

Aloitimme aamun aikaisin, jotta ehtisimme nauttia Mt. Buffalon vuoristomaisemista mahdollisimman paljon ja ilmakin näytti suosivan meitä: kirkas päivä. Olimme tehneet suunnitelman paikoista, joissa meinasimme käydä. Lisäksi olimme kuulleet, että vuoristosta löytyi ilmainen leirintäalue, jossa oli myös kuumat suihkut (superluksusta).

Ensimmäisenä kävimme tsekkaamassa pari vesiputousta (Eurobin ja Rollasons) eli nähtävyyksiä, joita emme olleetkaan nähneet vielä yhden yhtäkään. Matka jatkui ylemmäs, jossa kävimme paikassa nimeltä Gorge (Kanjoni). Siellä oli pari ihan hyvää näköalapaikkaa, mutta vuoristoilmasto voi muuttua melko nopeaan, joten ihan aamun kirkas ilma oli vaihtunut sellaiseksi hieman usvaiseksi. Näköalapaikoilta kyllä näki alhaalla olevan solan, muttei paljon sitä pidemmälle. Tarpeeksi näkymiä pällisteltyämme menimme pienelle kävelylle, jonka oli tarkoitus viedä meidät maanalaiselle joelle. No veihän se, mutta luolan suulla oli suuret varoituskyltit, että luolastoon sisälle meneminen vaatii kokeneen oppaan, sillä luolasto on aika kompleksinen kokonaisuus, johon voi eksyä helposti. Vilkaisimme sisään ja totesimme yhdessä tuumin, että me emme täyty vaatimusta ”kokenut opas”.

Alempi Eurobin Falls

Ylempi Eurobin Falls

Rollasons Falls

Näkymä Gorgelta

Tuonneko pitäisi mennä? Iik!

Seuraavaksi kävimme kävelemässä polun, josta oli tarkoitus nähdä Lake Catani –järvelle. Kyseinen järvi oli siis paikka, johon meidän oli tarkoitus majoittua seuraavaksi yöksi. Polku ylös oli ihmeellisen autioitunut (eli oli hyvä jos polkua edes näki lehdiltä), mutta lopulta olimme kallioisen mäen päällä, josta näkyi järvi. Päättelimme olevamme perillä. :)

Lake Catani

Kävelyn jälkeen suunnistimme The Hornille eli Mt. Buffalon huipulle. Kuten aikaisemmin jo mainitsimme, kirkas ilma oli vaihtunut sakeaksi sumuksi. Päästessämme huipulle vastassa oli siis valkoiset näkymät sekä ilmoitus, että ylläpitotöiden vuoksi huipulle menevälle polulle ei edes pääsisi. :( Vitivalkoisten maisemien jälkeen lähdimme takaisin päin kohti leiriytymispaikkaamme. Matkan varrella tsekkasimme vielä kävelyreitin, jonka varrella olivat kivimuodostelmat nimeltä The Hump ja Cathedral.

The Hornin sumuiset maisemat

The Cathedral vasemmalla The Humpin huipulta

Leiriytymispaikalla jo jalat todella väsyneinä päätimme kävellä vielä yhden reitin, joka sijaitsi ihan lähellä. Matkallamme näimme villivompatin. Se söi tyytyväisenä ruohoa ja aina jähmettyi välillä meidän läsnäolostamme. Lopulta se kiusaantui ja juoksi pakoon maa tömisten (juu, maa oikeasti tömisi, kun se ”kipitti” pakoon).

Vompatti ja Jennika

Illan  viimeinen kävelymme oli nimeltään Challwell Galleries. Esitteessä oli mainittu haasteelliseksi, joka osoittautui todeksi — mutta hauskalla tavalla haasteelliseksi. Pääsimme nimittäin kiipeilemään kivimuodostelmien välissä pienissä halkeamissa. Paras reitti ikinä. Haasteellisen taiteilun jälkeen palasimme leirintäalueelle ja kävimme kuumassa ihanassa suihkussa. Se olikin tarpeen, sillä yöllä oli pakko olla pipot ja kalsaripuvut päällä, koska oli niin kylmä (+3 astetta).

Mies ihan jumissa

Nainen railossa

Aamulla heräsimme kylmissämme ja huomasimme, että maa oli kuurassa. Järven pinnan yläpuolella leijaili utuinen sumu. Aurinko oli nousemassa ja taivas oli kirkas. Olosuhteet olivat täydelliset The Hornin uudelleen tsekkaamiseen. Ajoimme takaisin siis sinne ja ihailimme komeita maisemia aamutuimaan: vuoren huippuja sumuverhojen koristamana silmänkantamattomiin. Kannatti mennä uudestaan! :D

The Hornin sumuttomat maisemat

Sielu lepäsi

Kun sielu oli saanut tarpeeksi raikasta ilmaa ja jylhyyttä, otimme suunnan kohti Hotham Heightsia eli alueen yhtä korkeimmista huipuista. Reitti vuoriston läpi oli nimeltään Great Alpine Road. Matka oli mutkikas ja jotenkin…majesteetillinen. Mitä korkeammalle pääsimme, sitä autiompaa huipulla oli. Ja sumuverhot jälleen toivat mukanaan oman mystisyyden maisemiin. Kun pääsimme Hotham Heightsin laskettelukylään, oli sumu väistynyt auringon tieltä. Voimme kuvitella, että kyseinen kylä on täynnä iloisia laskettelijoita talvella. Kivan näköinen paikka.

Matkalla Hothamin huipulle

Siellä se meidän tie kiemurtelee

Hotham Heights

Ajaessamme alaspäin piipahdimme pikaisesti Dinner Plainsin kylän ”keskustassa”, joka lähinnä näytti Levin keskustalta alppimökkeineen. Mitä alemmas pääsimme, alkoivat maisemat näyttää jälleen ei-niin-vuorimaisilta (no luonnollisesti). Ajoimme Omeon kylän läpi rannikolla Bairnsdalen kaupunkiin saakka, jossa blogin kirjoittelun vuoksi pysähdyimme paikalliseen kirjastoon julkaisemaan tekstejä. Loppuillasta suhautimme Paynesvillen kautta (josta ostimme JÄÄKAAPPIIMME naurettavan halpoja grillimakkaroita) Eagle Pointiin, jossa vietimme yön ihan oikealla leirintä alueella.

Matkalla Omeoon

Seuraava päivä alkoi lähellä olevien Silt Jetties ("Liete Laituri/Aallonmurtaja") muodostelmien ihmettelyllä, josta leirintäalueen omistaja oli meille edellisiltana kertonut. Ihan mielenkiintoisen oloinen mesta, joka ulottui n. 10 kilometriä rannikolta merelle. Matka sieltä jatkui Lakes Entrancen kylään, jonka informaatiopisteellä oli erittäin avulias mies, joka kertoi meille parhaimmat surffauspaikat lähistöllä sekä hyvät ilmaiset kämppäilyalueet, piirsi oikein karttaan. Olimmekin huomanneet, että pienempien kylien informaatiopisteiden ihmiset olivat enemmän matkailijoiden puolella eikä niinkään pelkästään kaupallisuuden puolestapuhujia. Erityisesti meitä lämmitti nämä vinkit, missä leiriytyä luonnossa ilman vaivaa, että joku tulisi häätämään meitä pois. Neuvojen avulla löysimme itsemme (ei ollut ketään muuta kuin me) pienen joen varrelta keskeltä metsää. Vähän mietitytti toisaalta, koska siellä oli kyltti, että ei leiriytymistä, mutta informaatiopisteen mies oli piirtänyt juuri tuohon paikkaan ympyrän. Oli kuitenkin yksi rauhallisimmista paikoista, jossa olimme viettäneet yötä matkamme aikana. :)

Silt Jetty

Burnt Bridge, Lake Tyers

Aamupalan jälkeen ajoimme kohti Marlon kylää, jota moni oli suositellut. Me emme kyllä nähneet, että miksi. Voi olla, että hieman pilvinen sää teki tepposet, mutta ihan muutaman talon kylä ei tehnyt meihin kyllä vaikutusta. Marlon läheltä lähtevä rannikkotiekin oli oikeastaan pusikon peitossa, eikä sieltä oikein rannikkoa nähnyt. Kävimme kuitenkin tien päässä olleella Cape Conranin alueella, paikassa Salmon Rocks. Meinasimme jäädä sinne koko päiväksi, sillä siellä oli tietyö ja koneet oli parkeerattu hieman vaikeasti eli meidän oli hieman vaikea päästä ulos sieltä. Yhteistyöllä (Jukka ratissa, Jennika ulkona antamassa ohjeita osuuko vai eikö) pääsimme kuin pääsimmekin koneiden välistä pois.

Matkall Marloon

Marlon lähellä ollut ranta

Cape Conranin lähistöllä ollut ranta

Salmon Rocks

Ennen tulevaa yöpymispaikkaamme, Genoa kylän entistä leirintäaluetta (nykyisin ilmainen), poikkesimme Genoa Peakillä katselemassa maisemia. Jälleen polku oli hieman sen näköinen, että harvempi ihminen siellä viime aikoina oli käynyt. Noin tunnin samoilun jälkeen meidät palkitsi näkymä ylhäältä lähialueille. Toisaalta oli hieman kylmä tuuli, joten tämän palkinnon ihastelu jäi kuitenkin hieman lyhyeen. :)

Genoa Peak

Illaksi menimme siis Genoan entiselle leirintäalueelle, joka oli lehmien laidunmaan ja pienen joen välissä. Paikka oli melko täynnä jos jonkinlaisia karavaaneja ja pakettiautoja. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä itse alue oli muuten oikein mukava ja rauhallinen. Juttelimme siellä parin vanhemman naisen kanssa, jotka olivat Brisbanesta kotoisin. Hekin olivat pienellä kuuden viikon ”kämpperväni” matkalla ja suosittelimme heille joitain paikkoja, joissa olimme käyneet, sillä he olivat menossa tulosuuntaamme.

Seuraavana päivänä ajoimme Mallacootaan, Genoan lähellä olevaan kylään. Olimme kuulleet, että siellä on hyvä olla. Niinhän siellä oli. Saimme onneksi erittäin lämpimän päivän ja vietimmekin monta monituista hetkeä Mallacootan rannan tuntumassa nurmikolla lukien kirjojamme. Jukka jopa luikautti spontaanisti vitosen (asteikko 4-10) lauluäänellä ilmoille What a Wonderful Worldin Jennikan nauraessa vierellä. Rentoilun jälkeen suuntasimme Bastion Pointiin surffaamaan. Siellä oli suhteellisen kivat aallot ja näimme kaukaisuudessa myös delfiinejä, jotka olivat kerääntyneet piirittämään kaloja lounaaksi. Surffaushetkemme kesti varmaan parisen tuntia (Jennika keräsi taukojensa aikana aimomäärän simpukan kuoria), jonka jälkeen menimme takaisin Mallacootan rannan tuntumaan suihkuun ja jatkamaan hienon päivän viettämistä. Sattumalta hieman ennen kuin olimme lähdössä, paikalle pölähti hollantilaispariskunta. He olivat käyneet kalassa ja heillä oli ylimääräisiä, jotka he tarjosivat meille. Olimme tietenkin tästä kovin kiitollisia. Heidän kanssaan turinoimme jonkin aikaa ja suosittelimme lähellä ollutta Genoan leirintäaluetta heillekin.

Bastion Point, Mallacoota

Pelikaani Mallacootassa

Menimme täten samalle leirintäalueelle toiseksi yöksi ja näimme uudestaan naiset Brisbanesta. He olivat myös juuri grillanneet kalaa ja tarjosivat meille voipaperia, jossa kalat oli hyvä paistaa. Jukka poisti suomut kaloista ja Jennika kääri ne voipaperiin. Olihan yllätyksellisen hyvä illallinen, jonka jälkeen oli mukava mennä nukkumaan lähes täydellisen päivän jälkeen. Zzzz… :)