Autoretkellä Itärannikolla (osa 2)

Seuraavat neljä päivää olimmekin Brunswick Headissa, jotta pääsimme päivisin surffaamaan Byron Bayssa. Oli aika kokeilla sitä itseään! Ensimmäisenä aamuna menimme Byron Bayhin etsimään lautavuokrauskauppaa. Kun löysimme mielestämme edullisen kaupan, vuokrasimme sieltä laudan kolmeksi neljäksi tunniksi. Iso lasikuitulauta kainaloon ja rannalle — mieli varustettuna kaikilla salakuunnelluilla ohjeilla. :) Siitä alkoikin sitten surffauksen opettelu.

Byron Bay

Byron Bay 2

Ensimmäisenä päivänä todellinen surffaaja oli Jennika päästen laudan päälle kerran. Tunne oli molemmilla hieno, sillä laudan päälle pääseminen ei ole mitään helppoa hommaa vasta-alkajalle, joka ilman opastusta yrittää temppuilla laudalla. Jukalla taasen ei onnistunut kertaakaan. Suurin osa päivästä kuitenkin meni molemmilla niin sanotun ”nosediven” eli nokkasukelluksen kokemiseen. Aaltojen imu oli kyseisenä päivänä tietynlainen ja aallot rikkoutuivat melko nopeasti. Tämä aiheutti sen, että aaltoihin pääseminen oli meille luonnollisesti vaikeaa ja yleensä yritimme lähteä aallon mukaan liian myöhään --> nokkasukellus. Opimme myös, että aloittelijana ei kannata itse asiassa oikeita aaltoja edes yrittää napata, vaan mieluummin kokeilla vain valkoisia jo rikkoontuneita aaltoja. Noh, Byron Bay oli kuitenkin loistava paikka surffaamisen aloittamisee sillä siellä oli niin pitkästi matalaa, että ei tarvinnut opetella melomista heti, vaan hypätä sopivan tilaisuuden tullen laudan päälle — ja nokkasukeltaa kuten jo kerrottiinkin.:)

Toisena päivänä kävimme jälleen vuokraamassa laudan: tällä kertaa viideksi tunniksi. Jukka aloitti tällä kertaa päättäväisenä ja ensimmäinen aalto tuotti tuloksen: ylösnousemus ja seisonta. Loppupäivä meni ihan mukavasti vuoroja vaihdellessa: muutaman kerran molemmat pääsivät seisomaan laudan päälle. Päivä itsessään oli kaunis ja aallot hyvät. Byron Bayssa ainut huono puoli oli ns. crowd factor eli ihmisfaktori eli ihmismäärä vedessä ja ei niin surffarien määrä vaan uimarien määrä. Aloittelijan taidoilla uimareiden väistely ei ollut mitään helpointa hommaa: välillä vähän jännitti aallon työntäessä eteenpäin, että osuuko. Viiden tunnin sessio oli kuitenkin ehkä hieman liikaa, sillä aika lailla oli paukut poissa iltasella.

Kolmantena päivänä otimme vain kolmen tunnin session ja päätimme kokeilla niin sanottua soft boardia (pehmeä lautaa eli pehmistä), koska se on yleisemmin aloittelijoille tarkoitettu lauta ja kuulemma sen päällä on todella helppo seistä. Tämä ei tällä kertaa pätenyt kuitenkaan meihin, sillä pehmis ei tuntunut ollenkaan omalta. Jukka ei päässyt tuona päivänä kertaakaan laudan päälle, kun taas Jennika muutaman kerran. Molemmat olivat kuitenkin sitä mieltä, että pehmis ei ollut meidän juttumme ainakaan Byron Bayssa. Sekin oli outoa, että pehmiksen pitäisi olla pitävämpi, mutta me liukastuimme tämän tästä sen päältä pois. Lasikuitulaudan vaha oli paljon pitävämpää kuin pehmiksen vahaamaton pinta. Lisäksi pehmyt lauta oli myös tuulelle paljon alttiimpi: sen kantaminen ei ollut kovin helppoa puuhaa. Tämä päivä ei siis mennyt kummallakaan ihan putkeen.

Byron Bayn surffauspäivien viimeisenä aamuna otimme allemme jälleen kerran lasikuitulaudan. Tämä olikin hyvä valinta, sillä valkopääaaltojen nappailu onnistui ”entiseen malliin” kolmen päivän huikealla kokemuspohjalla. Vaikkakin käteen jäi kasa mustelmia, haavoja hieraantumisesta, litrakaupalla suolavettä nenässä/korvissa/suussa/päässä, varastetut/kadotetut aurinkolasit, oli surffaaminen kyllä sen arvoista. Meitä todellakin puraisi surffikärpänen ja jäimme mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa kertaa. Ja niin, iso kiitos kuuluu Brunswick Headsin Couchsurfing isännillemme Evalle ja Shannonille, että saimme olla heidän luonaan ja joka aamu suunnistaa Byron Bayhin, 15 min ajomatkan päähän, surffaamaan.

Jennikan ekat onnistumiset

Jukan ekat onnistumiset

Kyllä siinä on ruhje! sanoo Jennika

Tältä sen pitäisi näyttää

Muuten aika Brunswick Headsissa sujui melko rauhallisissa merkeissä. Iltaisin tuli käytyä kävelyllä kerran kahdestaan, kerran Evan kanssa (Shannon oli melkein aina iltavuorossa) Brunswick Headin superhiljaisessa kylässä. Kun kävimme kahdestaan, istuimme rannalle olevalla aallonmurtajalla melkein pari tuntia katsoen aaltojen tyrskeitä pimeässä pelkässä kuunvalossa. Evan kanssa kävellessämme juttelimme kaikesta maan ja taivaan välillä. Ja yhtenä iltana missattiin puunhakkauskisa. Menimme paikalle liian myöhään. Kisat olivat juuri loppuneet. Jäi harmittamaan. Ei niinkään se itse kisa, vaan se, että olisi päässyt nuuhkimaan pikkukylään järjestetyn tapahtuman tunnelmaa.

Brunswick Heads yöllä

Unohdimme ottaa kuvan eli Eva

Yhtenä iltana kävimme Broken Head Reserven kansallispuistossa käppäilemässä merenrantakallioilla, jotka hyvin paljon muistuttivat meitä maisemista elokuvassa Taru Sormusten Herrasta: vihreää kumpuilevaa maastoa. Paikka, jonka haluaisi olevan siellä, missä asuu. Se olisi paikka, johon voisi mennä rauhoittumaan mereltä tulevaan lempeään tuulenvireeseen ja hiljaisuuteen. Oli kyllä kiva paikka. Bonuksena kaukana näkyi ranta, jossa näimme muutaman surffarin nappailevan melkoisia aaltoja voitonkiljahdusten saattelemana.

Broken Head Reserve

Broken Head Reserve 2

Eli siis viimeisenä päivänä surffauksen ja Evan ja Shannonin hyvästelyjen jälkeen matkamme jatkui hieman takaisin päin kohti Palm Beachia, jossa oli meidän seuraava yöpymispaikkamme. Päivän aikana kuitenkin ehti tehdä pieniä koukkauksia, jottei matka olisi ihan vain paikasta A paikkaan B matkustamista; pitäähän välissä olla myös vähän muutakin. Aluksi ajoimme Natural Bridgen (luonnolinen silta) luonnonpuistoon. Siellä oli veden koveeraama luola, jonne vesi tuli katossa olevan reiän läpi. Ihan hieno paikka se oli, varsinkin se luola. Siellä oli sellainen pysähtynyt ja hieman aavemainen tunnelma. Lisämaustetta atmosfääriin toi luolan katossa asustelevat lepakot ja niiden lentely ympäriinsä.

Natural Bridge eli luonnollinen silta

Sama sisältäpäin

Toinen paikka, jossa ehdimme käydä, oli Springbrookin kansallispuisto. Se oli paikka, joka oli jo hieman korkeammalla. Tie sinne oli melkoista mutkittelua ja ylöspäin nousemista. Meinasi Huyndailla olla moottori kovilla. Välillä nousu oli jotenkin niin jyrkkää, että autolla kykeni ajamaan korkeintaan 40 km/H: ei sillä olisi lujempaa päässyt. Itse puistossa köröttelimme läpi näköalapaikkoja (osa niistä oli puiden vuoksi umpeenkasvaneita eikä niistä nähnyt mitään). Paras oli viimeinen, ihan nimensäkin puolesta: Best of All Lookout (Kaikista paras näköalapaikka). Sieltä näkyi Gold Coastin rannikko korkeine pilvenpiirtäjineen horisontissa. Loppuosa Springbrookista oli sitten näköalapaikkoja vesiputouksille.

Kaikista paras näköalapaikka eli Best of All Lookout

Olihan se ihan hyvä näköalapaikka

Twin Falls

Rainbow Falls

Illaksi siis suunnistimme Gold Coastille, tarkemmin ottaen Palm Beachille. Siellä olimme yötä Farian ja hänen poikaystävänsä Rickin luona. He asuivat semmoisessa rantatalossa, josta takaparveke avautui suoraan rannalle. Kun tulimme perille pienien ohiajelujen jälkeen (Australiassa ei joskus onnaa teiden löytäminen, varsinkin jos satut ajamaan väärällä puolella tietä), paikalla oli vain Faria. Hän sanoi, että Rick tulee pian, sillä hän oli vapaasukeltamassa ja samalla kalastamassa illallista. Kun Rick ilmestyi paikalle, hän sanoi melkein saaneensa ison makrillin, mutta se oli päässyt karkuun. Oli hän kuitenkin saanut muita pienempiä kaloja. Joten ennen nukkumaan menoa illastimme heidän kanssaan grillattua kalaa ja kengurupihvejä (he halusivat syödä vain vapaina olevien eläimien lihaa kuten juuri kalaa ja kengurua).

Rick, Faria ja me

Toinen päivä Palm Beachilla alkoi aamusurffaussessiolla suoraan Farian ja Rickin merenrantatalon takapihalla eli merellä. Surffilaudat nappasimme mukaan Farian ja Rickin sisätiloissa olleesta telineestä: laudat olivat meidän taitotasolle aivan liian pienet ja sen huomasi kyllä: ei meinannut onnistua millään mikään. Lisäksi aallot olivat aivan liian suuret meille ja ranta oli äkkisyvä, joten meidät piti yrittää meloa kauemmas saadaksemme edes yrittää aaltoja. Eihän siitä mitään tullut. :) Palasimme noin tunnin session jälkeen takaisin talolle. Faria oli ottanut naapurin pienen koiran hoitoon ja ehdimme todistaa pienen paon: koira oli silmän välttäessä lähtenyt vilkkaan tien varteen omille seikkailuille. Onneksi saimme sen kiinni.

Karkulainen

Surffilauta kainaloon...

...ja takaovesta ulos!

Päiväksi lähdimme kiertelemään lähialueiden luonnonpuistoja, kuten Binna Burraa ja Mt. Tamborinea. Binna Burran saavutimme ensin erittäin mutkaisen tien jälkeen vain kuullaksemme, että luonnonpuisto oli oikeastaan pelkkiä erittäin pitkiä (10 km -->) kävelyreittejä täynnä. Meillä ei ollut oikeastaan aikaa lähteä koko päiväksi kävelemään, vaikka jos aikaa olisi ollut, olisimme mielellään sen tehneet. Joten ajoimme mutkaisen tien takaisin ja suunnistimme Mt. Tamborinelle.

Mt. Tamborinella olikin sitten jälleen kerran nähtävänä muutama vesiputous. Ihan mukavia olivat. Mutta parasta, mitä Mt. Tamborinella oli meille tarjota, oli shoppailumahdollisuudet: nimittäin yksityisten ihmisten tienvarsikojut hedelmineen ja vihanneksineen. Mukaan tarttui avokadoja, tamarilloja (emme tienneet ostaessamme mitä olivat nämä punaiset hedelmät), sipulia, chokoja, tomaattia, banaaneja, nektariineja jne. Aivan parasta oli, kun kojuja tuli vastaan joka puolella ja sai pysähtyä katsomaan, että mitäköhän täältä löytyy. :) Meillä oli muutenkin tarkoitus tehdä Farialle ja Rickille ruokaa, joten vihannekset tulivat tarpeen.

Matkalla Mt. Tamborinelle

Vain vesi ja kuplat puuttuu

Curtis Falls

Alkoi tulla ilta ja aloimme suunnistaa takaisin Palm Beachille. Meiltä puuttui enää voi, jotta pystyimme valmistamaan haluamaamme ruokaa. Voin hakeminen osoittautua yllättävän vaikeaksi tehtäväksi, ja hieman hukassa ollessamme Gold Coastin teillä päädyimme virhearvion ja eksyksissä olemisen vuoksi ajamaan punaisia päin ja saamaan sakot (valot välähtivät). Että meitä otti päähän! Noh, ei voinut mitään, elämä ei aina mene juuri niin kuin haluaa, vaikka nimi olisi Kikka Korea tai Jussi Pattitussi. Voi löytyi lopulta ja pääsimme takaisin tekemään illallista isännillemme: perinteisiä suomalaisia kengurulihapullia. Hyviä tuli! Loppuilta tuli siinä sitten syötyä ja pelattua korttia hostiemme ja heidän kavereidensa kanssa. Yksi heistä oli kanadalainen, joten jääkiekkokin tuli sivuttua aihealueena.