Saapuminen Alice Springsin kaupunkiin ei ollut ihan odotuksiemme mukaista...Paikalla oli kaupungin pormestari toivottamassa Ghanin matkustajat tervetulleeksi. Hän kertoi kaikesta kaiken Alice Springsin historiaa ja muutaman päivän sääennustetta myöten. Noh, otimme laukkumme ja suunnistimme kohti hostellia. Päivällä ei oikein jaksanut/ehtinyt tehdä mitään, kun seuraavana aamuna herätys oli 04:45 aamulla! Oli aika lähteä erämaahan!
Aamulla tosiaan heräsimme melko aikaisin, jotta viikonloppuretkemme kohti Kings Canyonia, Kata Tjutaa ja Ulurua (Ayers Rock) voisi alkaa. Bussi tuli hakemaan meitä noin klo 6:30 (20 min myöhässä) ja matkamme saattoi alkaa. Matkan alku meni sitten siinä, että minibussissa olleiden ihmisten piti käydä vuorotellen esittäytymässä kaikille kertoen esimerkiksi eläimestä, joka haluaisi olla tai minkä supervoiman haluaisi osata, jos olisi mahdollisuus siihen. Paikalla oli väkeä meidän lisäksi Tanskasta, Englannista, Skotlannista, Taiwanista, Hongkongista, Meksikosta ja Saksasta. Lisäksi ikkuna oman penkin kohdalta piti koristella haluamallaan tavalla.
Noin 550 km:n päästä olimme perillä Kings Canyonissa. Siellä oli tarkoitus samoilla n. 7 kilometrin pituinen kävelyreitti kanjonin ympäri. Kanjoni oli kyllä kaunis paikka. Varsinkin, kun rinteet vihersivät viime vuoden sateiden jäljiltä —yleensä kanjoni hohtaisi punaisuuttaan kivilajityypin vuoksi. Kanjonia kiersimme n. 3-4 tunnin ajan nähden maisemia pienistä vesialtaista jylhiin kallion soliin. Oli erittäin kaunista ja rauhoittavaa. Jennikan sanoin: "Täällä voi kuunnella hiljaisuutta".
 |
| Heart Break Hill |
 |
| Punaista kanjonia |
 |
| Kanjonin reunalla |
 |
| Tällä oli joku nimi muttei muista :o |
 |
| Maisemaa |
 |
| Ihan liskon pään näköinen |
 |
| :) |
 |
| Oppaamme näyttelee otetta eräästä elokuvasta. Mistä? |
 |
| Jennika kokeilee Garden of Edenin veden lämpötilaa |
 |
| Kaunis Kings Canyon |
Kiertelyn jälkeen suunnistimme keskelle erämaata keräämään puita illan leirinuotiota varten — tarkoitus oli yöpyä taivasalla. Tovin jälkeen löysimme itsemme juuri palaneelta aukiolta, jossa puut olivat ihan käsin kaadettavissa. Päivä auringossa alkoi tuntua kropassa, sillä kärpästen seassa illan paahtavassa kuumuudessa ei tehnyt pääkopalle kovin hyvää: molemmilla alkoi tulla pääkipu hiipien, vaivihkaan. Emme olleet tajunneet juoda vettä tarpeeksi; paljon kylläkin, muttemme ilmeisesti sitä määrää, jonka autiomaassa samoilu vaatisi.
 |
| Puita keräämässä |
 |
| "Moottoritie on kuuma" |
Kun puut oli lastattu autoon, karautimme leiripaikalle illan pimentyessä sysimustaan. Ajoimme hiekkatielle ja tuttu kitarariffi alkoi soida auton äänentoistimista: Welcome to the Jungle! Kun pysähdyimme, aloimme välittömästi purkaamaan kuormaa, jotta voisimme tehdä nution ja syödä illallista. Illalliseksi oli herkullista leirikeittiömuonaa, joka ei kuitenkaan auttanut pääkipuun, joka tuntui jo joka puolella päätä. Nuotion loimutessa kömmimme "swageihin" eli eräänlaisille suojatuille makuualustoille nukkumaan. Siinä hetkessä oli sitten me, taivas — ja hiiret. Tuossa hetkessä oli hieman vaikea suhtautua matkailun positiivisiin puoliin. Onneksi uni tuli melko nopeasti ja yöllä sitä heräsi siihen, että pääkipu oli tipotiessään. Swagin sisältä olikin sitten mukava tihrustaa linnunrataa eli Milky Wayta Australian erämaassa, täydessä pimeydessä. Voisimme jopa väittää, että Milky Way näytti jopa aika kermaiselta tuosta perspektiivistä ;)
 |
| Leirinuotio loimuaa |
 |
| Herätys aamutuimaan |
Herätys oli aamulla noin 6 aikoihin. Pakkasimme leirin takaisin autoon ja suunnistimme Kata Tjutalle (Kata = kasvot, Tjuta = monta). Kata Tjuta eroaa Ulurusta siinä, että se ei ole vain yksi kivi, monoliitti, vaan paikka, jossa kivimuodostumia on monia. Kata Tjutan maastoa kiertelimme muutaman tunnin ajan: kauniita maisemia jälleen ja rauhoittavia tunnelmia. Varsinkin kivimuodostumien keskellä ollut Valley of The Winds, tuulten laakso, oli mielen sopukoita tyynnyttävä kokemus.
 |
| Kiviseinämää Kata Tjutalla |
 |
| Puunkäppyrä |
 |
| Vesipyssymies |
 |
| No siinähän on norsu! |
 |
| Kata Tjutan "kujilla" |
 |
| Valley of the Winds postikorttimaisema |
 |
| Ihmeellisen kauniita kiviä |
 |
| Matkalaiset |
 |
| Tässä on jotain taianomaista... |
 |
| Jennika Kata Tjutan maisemissa |
 |
| Kata Tjuta, monet kasvot. Monetko löydät? |
Kata Tjutan hienojen maisemien jälkeen vuorossa oli pieni piipahdus Aboriginal Centreen ja sen multimediapläjäytyksiin. Hauskimpana yksityiskohtana oli kirja, jossa oli tuhansittain anteeksipyyntökirjeitä. Anteeksipyyntöjä siis ihmisiltä, jotka olivat rikkoneet Ulurun pyhän ilmapiirin ja vieneet sieltä muistokseen pieniä kiviä. Monet uskoivat, että heidän epäonnensa oli alkanut siitä hetkestä lähtien, kun olivat kiven vieneet matkamuistoksi. Yleensä kirjeet sisälsivät nyysityn kiven tai ainakin hiekan murusia. :) Paha saa palkkansa!
Centren jälkeen kävimme pikaisesti vilkaisemassa itse Ulurua (seuraavana päivänä oli tarkoitus kävellä sen ympäri) ja oppaamme kertoi kaikennäköisiä tarinoita kivestä ja sen seinämillä olevista kuvioista ja muodostumista. Kaikki tarinat ovat siis osa aboriginaalien historiaa ja suullista perimää; onhan heidän kulttuurinsa täysin oraalinen eli tarinat, tavat, taidot ja yleensäkin kaikki kerrotaan suullisesti eteenpäin lapsille, jotka taas kertovat ne eteenpäin lapsilleen jne. Jäätävin tarina oli kuitenkin se, että miten aboriginaalipojasta tulee mies — tai ainakin miten se ennen on tapahtunut. Kun poika saavutti tietyn iän, taitojen ja tiedon puolesta, eli noin 14-vuotiaana (muistaaksemme), oli aika lähtä selviytymään erämaahan, yksin, ihan itsekseen...kahden vuoden ajaksi. Jos siitä selvisi, niin oli kelpo ihminen ja heimo hyväksyi joukkoonsa. Jos ei selvinnyt, niin...no...niin...kuoli. Paha rasti.
 |
| Pusu Ulurulle |
 |
| Tukea Ulurulle |
 |
| Muinaisen ajan graffiteja |
 |
| Ilmeisen tärkeä paikka (yksi ympyrä tarkoittaa tärkeää) |
 |
| Tuulen kaivertama luola |
 |
| Oppaamme |
Päivän viimeisenä kohteena oli mennä katsomaan Ulurun auringon lasku ns. huippupaikalta, niinkuin oppaamme sanoi. Tietenkin romantisoimme ideaa päässämme, että nyt on joku spesiaalispotti, joka sulattaa kovimman miehen sydämen. Noh, paikkana oli semmoinen rakennettu alue pöytineen ja kaikkineen, jossa oli bussilasteittain ihmisiä katsomassa auringonlaskua. Lisäksi joillekin oli katettu ihan pöydät viinilaseja myöden. Ja ilmeisesti tämä tapahtuu joka ilta :)
Kuitenkin olihan se ihan kaunista katseltavaa, kun kivi hiipui pimeyteen. Pilvinen ilma ilmeisesti esti hieman värin vaihtumisefektejä, mutta ei se mitään: ihan tunnelmallista oli kyllä. Tunnelmaa lisäsi, että juttelimme seurueemme Skotlannista kotoisen olleen vanhan naisen kanssa. Vaikkakin nainen ei puhunut aksentillaan, häneltä pystyi kysymään, miten mikäkin lause sanottaisiin Skotlanniksi; rullaavien ärrien kanssa höystettynä seuraava lause: "It's just a big red rock."
 |
| Heijaste Ulurusta |
 |
| Jennika ja Uluru |
 |
| Pilvinen auringonlasku |
Päivän lopuksi ajoimme automme leirintäalueelle, jossa oli tarkoitus viettää toinen yö. Sinänsä ihan mukavaa, mutta leirintäalueen valot eivät menneet yölläkään pois päältä, joten toisena yönä ei paljoa Milky Wayta tirkistelty. Buh :(
