Aamulla heräsimme pehmoisista pumpuliunista, kävimme kuumassa suihkussa ja tepastelimme Trishin ja Bernien keittiöön. Siellä oli vastassa ihanan iloinen ja vieraanvarainen pariskunta tarjoilemassa meille aamupalaksi kaikkea, mitä keittiökaapeistaan löytyi. Tosin he varoittivat meitä syömästä liikaa, koska aamupäivän ohjelmaan kuului tuhdin myöhäisen aamupalan syöminen paikallisilla markkinoilla.
Ennen markkinoille menoa pörräsimme tai oikeastaan liu’uimme pariskunnan luksusautolla heidän omistamalleen viinitarhalle. Siellä saimme maistella kahta eri viinirypälelaatua ja saimme kuulla, miten satoa ”poimitaan” koneella puita tärisyttämällä, jotta rypäleet saataisiin kaikki irtoamaan oksia rikkomatta. Eihän sitä enää rypäleitä käsin poimita vanhalla romanttisella tavalla niin kuin italialaisissa elokuvissa.
 |
| Viinitarhalla |
 |
| Rypäleiden poimija |
Sieltä sujahdimme sitten Spring Creekin markkinoille ja asetuimme Bernien kanssa aamupalanälkäisten kanssa jonottamaan pekonitaateliwrappien ja suklaacroissanttien valmistumista. Trish kävi meidän jonottaessa kahvin ja teen metsästyksellä. Ruoan tuoksu oli kyllä mahtava ja tunnelma muutenkin mukava, niin kuin aina näillä pienillä markkinoilla, joissa paikalliset myyvät omatekoista hilloa, oliiviöljyä, leipää ja kasvimailtaan poimittuja kasviksia ja hedelmiä. Kaikki näyttivät tuntevansa toisiaan ja mekin Bernien ja Trishin kanssa ”juutuimme” rupattelemaan tuttujen kanssa joka toisella askeleella.
Mukava aamupäivä tuli kyllä vietettyä yhdessä ja harmitti hieman, että alkoi lähestyä se aika, jolloin meidän oli sanottava hyvästit heille. Olimme nimittäin varanneet liput pohjois-saarelle menevälle lautalle. Olimme kuitenkin tulleet niin hyvin toimeen heidän kanssa, että olimme sopineet, että piipahdamme heidän luonaan paluumatkalla seikkailtuamme riittävästi pohjois-saarella. Olimme myös suunnitelleet menevämme pienelle retkelle lähisaaristoon heidän purjeveneellään.
Oli siis aika pakata tavarat takaisin pakuun ja lähteä köröttelemään kohti satamaa. Saimme kokonaisen pussillisen feijoaksia ja toiseen pussiin pakattiin greippejä, appelsiineja, chilejä ja taateleita mukaan, jottemme köyhinä reissareina näkisi nälkää. Todella ystävällistä. Kiitos Cherrybankseille siltä erää. :)
Satama sijaitsi Pictonissa eli noin tunnin ajomatkan päässä. Menimme jonottamaan lautalle pääsyä ja siellä odotellessa saimme tarkkailla ja ihailla monien muiden Escape- pakujen maalauksia. Todella taidokkaasti olivat jotkut peltikasat tulleen koristetuksi. Ja eipä kestänyt kauaakaan, niin olimme jo ajaneet pakumme autokannelle, kiivenneet ulos yläkannelle raikkaan ilman tuullessa korvissamme, lipuessamme lautalla vihreitten kukkuloiden välistä avoimille vesille. Aurinko paistoi kivasti ja pysyimme melkein koko neljätuntisen matkan ajan kannella syöden hedelmiä, lukien infoa pohjois-saaresta ja tutkaillessa karttoja. Sitten näimmekin jo Wellington-kaupungin isot rakennukset lähestyvän keulan edessä.
 |
| Matkalla Wellingtoniin |
 |
| Eteläsaari jää taakse |
Olimme saaneet vinkkiä Trishin siskolta, joka asui Wellingtonissa, syrjäisestä puistosta, jossa voisimme yöpyä pakussamme ilmaiseksi. Hieman olivat meidän kartat huonot ja tämä lentokentän takana oleva puisto jäi juuri kartan ulkopuolelle. Ajettuamme vähän aikaa ja huomattuamme olevamme hieman hukassa pysähdyimme julkisen vessan kohdalle iltapesulle. Jukka kävi lähellä olevasta viinakaupasta kyselemässä ajoneuvoja ja sai jopa myyjältä googlen karttapalvelusta ulosprintatun kartan. Sillä aikaa Jennika kävi WC:ssä ja sai säikähtää hieman, kun joku rupesi hakkaamaan ovea ja huutamaan jotakin hyvin epämääräisellä äänellä. Jokunen viinapää siellä hirveässä hädässä riehui. Noh, sellastahan vissiin sattuu ison kaupungin pimeillä syrjäkaduilla. :D
Jonkin ajan päästä seikkaillessamme tarpeeksi löysimme etsimämme pienen Wahine Parkin puiston ja parkkeerasimme siihen puskien suojaan. Valmistimme nälissämme vähän iltamättöä ja käperryimme peittojen alle.
 |
| Wahine Parkin aamu |
Aamulla piti kyllä todeta, että oli ollut melkoisen lämmin yö, melkein tarkeni ilman peittoa. Mukavampi kuitenkin näinpäin ja ettei tarvitse taistella pipon kanssa läpi yön, joka ei kuitenkaan halua pysyä päässä. Tämän ensimmäisen päivän pohjois-saarella ajattelimme viettää suuremmaksi osaksi tutustuen Uuden-Seelannin pääkaupunkiin eli tuuliseen Wellingtoniin. Kävimme kuitenkin ensi töiksi informaatiopisteessä kyselemässä, mitkä olivat pakolliset nähtävyydet siellä kaupungissa, mutta myös koko saarella. Saimme paljon hyviä vinkkejä eri paikoista ja tajusimme viimeistään siinä vaiheessa, ettei kaksi viikkoa riittäisi millään koko pohjois-saaren näkemiseen kunnolla eikä viisi viikkoa Seelannin eksplooraamiseen haluamallamme tavalla. Mutta tällä kertaa nyt ei kuitenkaan ollut enempää aikaa. Pitänee vissiin tulla takaisin joku päivä. :)
Wellingtonissa sijaitsee todella modernin tuntuinen ja innovatiivinen kansallismuseo nimeltään Te Papa. Siellä saimme parisen tuntia menemään tutustuessamme maorikulttuuriin, Seelannin luontoilmiöihin ja siihen, miten maan metsät ovat hävinneet ensin Maorien ja sitten Engelsmannien toimesta. Oli oikein mielenkiintoinen museo ja asiat kiinnostavalla tavalla esitelty. Kannattaa käydä tutustumassa, jos ja kun siellä päin maailmaa liikkuu.
 |
| Maorien asutus Te Papassa |
Uusi- Seelantihan on Taru Sormusten Herrasta- elokuvan kotimaa. Ohjaaja Peter Jackson on kotoisin sieltä ja siellä sitä kuvattiin. Wellingtonissa sijaitsee myös Weta Cave, jonka Peter Jackson on perustanut kavereidensa Richard Tailor, Tania Rodeger ja Jamie Selkirk kanssa. Sieltä löytyi elokuvista kiinnostuneille museo, mutta siellä sijaitsi myös työpajoja, joissa kehitellään, muotoillaan ja eritavoin toteutetaan erinäistä rekvisiittaa, örkkejä ja muuta elokuviin; kuten esimerkiksi The Lord Of the Ringsiin, Avatariin, The Adventures of Tintiniin, King Kongiin ja moneen muuhun. Museossa oli näytillä muutama hahmo kuten Smeagol ja Tintti tuijotettavaksi. Kiinnostavinta oli kuitenkin lyhyt filmipätkä, jossa näytettiin miten taidokkaasti askarrellaan ja paskarrellaan, jotta erilaiset hahmot syntyisivät eloon valkokankaalla.
 |
| Uruk-hai |
 |
| "My Precious" |
Wellingtonissa kävimme myös ajamassa kiemurtelevia pikkuteitä ylös yhdelle pienelle kukkulalle, josta oli hieno näköala kaupungin ylle ja sen takana sijaitseville kukkuloille.
 |
| Wellington |
Olimme suunnitelleet menevämme yöksi parin sadan kilometrin päässä sijaitsevalle ilmaiselle leirintäalueelle, mutta ajettuamme jo jonkin aikaa Wellingtonista pohjoiseen ajattelimme kuitenkin körötellä oikein urakalla ja ajaa seuraavalle ilmaiselle kämppäysalueelle, johon oli jo 350 kilometriä. Tiesimme seuraavan päivän sään olevan aurinkoinen ja täydellinen patikointiretkelle, jota olimme suunnitelleet ja kävelyreitti sijaitsi tuon 350 km:n päässä sijaitsevan leirintäalueen lähistöllä. Pimeässä löysimme lopulta hieman epävarmoina perille Kawapahine Parkin metsätietä pitkin puitten välistä avautuvalle pienelle aukiolle, joka jo oli Escape-pakuja täynnä.
Aamulla heräsimme aikaisin, jotta ehtisimme hyvin kävellä Tongariro Alpine Crossing nimisen 19 km pituisen kävelyn tulivuorimaisemissa. Tongariro National Park kansallispuistosta löytyy kolme aktiivista tulivuorta; Mt Ruapehu, Mt Tongariro ja Mt Ngauruhoe, kuumia lähteitä ja alppikasvistoa. Ajaessamme patikointiretkemme informaatiopisteeseen näimme ensimmäistä kertaa tulivuoret, koska edellisenä päivänä saapuessamme oli ollut jo pilkkopimeätä. Jotenkin erikoinen fiilis, kun näkee tulivuoria, jotka ovat aktiivisia ja josta voi kuumaa laavaa syöksyä monia metrejä ilmaan. Niillä on oma tahto ja elämä.
 |
| Maisema tulivuoria pullollaan |
Informaatiopisteessä oleva nainen kuitenkin rupesi sanomaan meille, että vähän on kyllä myöhäistä aloittaa kävely vasta nyt. Kellohan oli vasta pari minuuttia yli yhdeksän! Kävely alkaa ja loppuu eri kohdissa ja heillä on bussikyyti järkätty, joka vie aloituspaikkaan ja hakee loppukohdasta ja viimeinen bussi aloituspaikkaan oli juuri tasalta lähtenyt. Hmm, noh meille kerrottiin sitten toisesta vaihtoehdosta meidän näytettyä niin pettyneiltä. Eli voi itse ajaa aloituspaikkaan ja sitten tilata toisesta firmasta kuljetuksen loppupäästä takaisin aloituspaikkaan. Eli varasimme sellaisen, ajoimme lähtöpisteelle, vaihdoimme oikeat varusteet niskaan, pakkasimme eväät ja lähdimme tallustelemaan kohti tulivuoria.
Alkumatka oli suhteellisen helppo. Tasaisesti mentiin hyvin merkityllä polulla kuivassa kivisessä maastossa ylöspäin. Edessämme kohosi kaksi tummaa, mordorimaista tulivuorta. Toinen korkeampi ja jyrkempi kuin toinen mutta sinne johonkin ylös me olimme menossa. Vähän ennen puoltaväliä alkoi sitten nousut olemaan paljon jyrkempiä ja tasainen pulssimme lähti välillä tykittämään oikein täysillä. Välillä sai kuitenkin hengähtää vähän tasaisella alustalla, joka ilmeisesti oli kraatteri. Loppu tykitys puolivälin taukopaikalle olikin jo pidempi ja tuntui, ettemme ikinä pääsisi perille. Pääsimme kuitenkin lopulta katsomaan maisemia korkeuksista ja ihailemaan sitä toista tulivuorta, Mt Ngauruhoeta, joka kohosi korkeammalle, ja jonka rinteistä näkyi hyvin, miten eriväristä laavaa on purkaushetkillä valunut tulikuumana alas jäähtyen röpelöisiksi kiviksi. Sinne ylöskin olisi voinut kiivetä ja katsoa alas kraatteriin, mutta se olisi venyttänyt kävelyä kolmella tunnilla ja ämpärillisellä hikeä, joten tyydyimme vain ylöstuijottamiseen. Näkymät olivat hienot ja eväät maistui. :)
 |
| Taivalluksen aloitus |
 |
| Mt. Ruapehu |
 |
| Tauko |
 |
| JJ |
 |
| Jennika kraatterissa |
 |
| Jukka ja laavojen kulkureitit |
 |
| Jennika tseikkailee punaiseen kraatteriin |
Jatkaessamme matkaa oli edessämme parinsadan metrin jyrkkä laskeutuminen pöllyävässä irtolaavassa. Oli hieman hankalaa ja tuntui, että laskeutuminen olisi toiminut paremmin suksilla tai pulkalla, valuimme vain holtittomasti alas. Jotkut korealaiset olivatkin päätyneet pyllylaskemiseen. Ihan hyvä vaihtoehto sekin, paitsi että laava varmasti hioi housuihin isot reiät takapuolen kohdalle. Jyrkänteen alapuolella näkyi kauniita turkoosisia pieniä lampia, joiden nimi englanniksi oli Emerald Lakes. Mineraaleja, jotka ovat huuhtoutuneet lähellä olevista geotermisistä alueista, antavat järville tämän kauniin värin. Lampien tai järvien ympäristössä alkoi myös rikki haisemaan, joka on merkki siitä, että tulivuori on aktiivinen.
 |
| Emerald Lakes |
 |
| Mätämunahaju puskee maan läpi |
 |
| Turkoosinen puuli |
 |
| Tsaikedeliaa |
Ihailtuamme näitä pieniä lätäköitä hetken jatkoimme matkaa seuraavalle ”nähtävyydelle”. Se oli isompi ja normaalimman värinen järvi, jota maorit kutsuivat Te Wai-whakaats-o-te-Rangihiroaksi (tarkoittaa Rangihoran peili) tai helpommin Blue Lake eli Siniseksi Järveksi. Tämä järvi oli maoreille pyhä eli sapuskat saivat jäädä reppuun sen lähistöllä eikä varpaitaankaan saanut järvessä dipata.
 |
| Kaukana siintää Blue Lake |
Noin kaksi tuntia saimme sitten loppumatkalla kävellä negatiivisella alustalla. Melko tylsäksi meni reitti, mutta maisemathan olivat hienot. Lopussa Jennikan suhteellisen uudet kengätkin alkoivat hiertää ja perille tulo parkkipaikalle oli helpotus. Eihän siinä mennytkään kuin tyyliin 5 tuntia ja olisi luullut, että olisi vielä töötimpi tuollaisen repäisyn jälkeen. Mutta ei, elämä hymyili vielä vaikka vähän väsyneitä olimmekin. :)
 |
| Reitti päätepisteeseen |
Jukka lähti yksin minibussin kyydillä hakemaan pakuamme toiselta parkkipaikalta ja sitten ajelimme takaisin samaiselle lähimetsissä olevalle ilmaiselle leirintäalueelle. Siellä teimme sitten sapuskaa ja rupattelimme nuoren saksalaispariskunnan kanssa, joilla oli suunnitelmissa tehdä samainen kävely seuraavana päivänä. Heillä oli vähän luksuksempi matkailupaku ja he ystävällisinä kutsuivat meidät heidän ruokapöytänsä ääreen syömään sapuskamme, jottei meidän tarvitsisi syödä seisten tai etupenkeillä niin kuin normaalisti teimme. Sitten olikin jo väsyneitten reissareitten aika mennä tutimaan.
Seuraavana aamuna suuntasimme kylälle nimeltään Turangi. Siellä kävimme taasen infopisteessä hakemassa vinkkejä lähialueen nähtävyyksistä ja saimme kuulla, että lähistöllä olevassa kylässä, Tokaanuissa, oli ilmainen geoterminen puisto, jonka kävimme tietysti katsomassa. Rikkiä siellä eri kohdissa tunkeutui maasta ja höyryä nousi kuumista vesialtaista. Kuumaa mutaakin hassusti kupli muta-altaissa. Siitä ajoimme sitten Taupo nimiseen kylään, joka sijaitsi samannimisen järven rannalla. Sielläpä ei tullut kauheasti tehtyä; hengailtua netissä, mässäiltyä rannalla ja tankattua vesivarastoamme. Iltapäivällä kävimme katsomassa ja haistelemassa Taupossa rikinhajua pienessä geometrisessä puistossa nimeltään Craters of the Moon. Siellä oli muta- ja muita kuplivia altaita sekä taasen isoja reikiä maassa, joista nousi mädäntyneen kananmunan hajuisia höyryjä.
 |
| Mutataidetta Tokaanuissa |
 |
| Mutapatsas Tokaanuissa |
 |
| Höyryävä lätäkkö |
Pohjoiseenpäin Tauposta löytyi alue, jossa oli kolme geotermistä puistoa. Olimme itse valinneet Wai-o-Tapu puiston, joka meidän mielestä vaikutti kiinnostavimmalta niistä kolmesta. Puistossa löytyi myös Geysir, jonka puiston henkilökunta jollain saippuaseoksella käynnisti joka päivä kello kymmenen. Kävimme katsomassa kun se pikkuhiljaa rupesi kuplimaan saippuoiden kaadon jälkeen. Hetken päästä se purkaantui voimalla ja iso vesitorni syöksyi korkealle ilmaan.
 |
| Lady Knox Geysir... |
 |
| ...purkautuu |
 |
| Ihanan lämmin uintipaikka! |
Rotoruaan päästyämme, maori kulttuurien keskipiste täällä Seelannissa, huomasimme heti hajun, joka oli tälle kaupungille ominainen, eli mädän kanamunan haju. Se johtuu siitä, että alue on geotermisesti hyvin aktiivinen eli sieltä löytyy paikkoja, joista nousee rikkiä maasta, mutalätäköitä ja geysereita joihin olimme näinä viimeisinä päivinä tutustuneet. Sieltä löytyy myös monia kylpylöitä, joissa voi käydä lillumassa erilaisissa terveellisissä ja ihoa hemmottelevissa altaissa.
Hells Gate kylpylään suuntasimme sitten illalla tarkoituksena istua kuumassa mutakylvyssä ja sen jälkeen lillua koko illan lämpimässä rikkialtaassa. Näitä Hells Gaten käyttämiä parantavia ja elvyttäviä mutia maorit ovat kautta aikojen jo käyttäneet hyväksi. Ja nyt mekin saimme nauttia niistä. Kylpylän ympärillä oli myös näitä geotermisiä reikiä ja kävimme pienellä kävelyllä niitä tuijottamassa. Siellä oli myös pieni paja, jossa mustapitkätukkainen maori puunveistäjä auttoi meitä veistämään pienille puupalikoille itse valitsemaamme maorilaiset kuviot. Eivät näyttäneet kovin hienoilta, joten veistäjä näytti taidokkaasti miten asia tehdään ja korjaili hieman meidän luomuksia.
 |
| Lueppa kyltti! |
 |
| Kansanparannus lääkejärvi |
 |
| Vasemmallaa Jukan, oikealla Jennikan kaiverrus |
Sitten olikin aika vaihtaa uintikamppeet niskaan ja ystävällisen miehen johdolla astua kuumaan altaaseen. Ensimmäiset minuutit tuntuivat oikein mukavilta siellä istuskellen kaulaan asti mutavedessä ja pohjalta mutaa kaapien ja toistemme kasvoihin kasvonaamiota tehden. Sitten alkoikin kohta tuntumaan todella kuuuuuuuumalta. 20 minuuttia, joka oli raja miten kauan muta-altaassa saa istua, alkoi tuntua iäisyydeltä ja tunne oli kyllä todella helpottunut, kun kylpylämies tuli kysymään vointimme ja oli aika nousta altaasta. Heti noustessamme jouduimme pää edellä kylmään suihkuun. Olimme vähän pelänneet tätä suihkutteluhetkeä, koska kumpikaan ei ole kovinkaan kylmän veden ystävä, mutta tuntui aivan mahtavalta pestä muta pois jääkylmällä vedellä. Hieman huippasi kuitenkin kävellessämme rikkialtaaseen, joten joimme vesiautomaatista monta kupillista vettä. Rikkiallaskin oli suhteellisen lämmin ja kesti varmaan puoli tuntia ennen kuin kroppamme oli vähän palautunut mutakylvystä. Siirryimme seuraavaan rikkialtaaseen joka oli vähän viileämpi ja vaihtamalla näitten kahden välillä meni sitten koko ilta kunnes kylpylä meni kiinni. Kyllä iho tuntui mukavan pehmeältä illalla ja muutenkin olo oli rauhallinen ja uninen. Ainoa huono asia oli, että uintikamppeet ja vähän pyyhkeemmekin jäivät haisemaan sille mädäntyneelle munalle. Mahtava kokemus!
Sileinä kuin vauvanpyllyt nousimme sitten seuraavaan sateiseen päivään yöpaikkamme Lake Okarekan rannalta. Olimme ajatelleet visiteerata maori kylässä mutta tuli kyllä sellainen fiilis että eipä kauheasti huvita tällaisessa säässä. Päätimme kuitenkin lopulta käydä kattelemassa, miten maorit ennen elelivät ja itse asiassa, miten jotkut elelivät edelleen, koska tämä oli ainoa elävä maorikylä tänä päivänä. He olivat rakentaneen kylänsä lämpimien lähteiden päälle ja käyttivät tätä tehokkaasti hyväkseen. Heillä oli oma pieni kylpylä, kuuma luonnollinen vesiallas ruoan kypsyttämiseen ja he olivat myös rakentaneet kuumaan maahan uunin, joka toimi kuumalla höyryllä. Erillistä lämmitystäkään ei tarvittu kuumien höyryjen lämmittäessä talot. Siellä kävelimme maorinaisen kanssa opastetulla kävelyllä läpi kylän katsomassa taloja, hautapaikkoja, kylän kahta ”omaa” geyseriä, pyhää Wahiao kokoushuonetta ja paljon muuta. Saimme opetella pari maori sanaa kuten esimerkiksi Kia Ora eli hei ja kylän nimeä eli Te Whakarewarewatangaoteopetauaawahiao, jota kuitenkin turisteille oli lyhennetty Whakarewarewaksi. Keskustelimme myös maori puuveistäjään kanssa ,joka kaiverteli taidokkaita taide-esineitä omassa työpajassaan ja saimme kokea hienon ja energisen tanssi-, lauluesityksen kuuluisalla Haka-sotatanssilla ja oppitunnin, miten heidän hameitaan valmistetaan. Maistoimme myös maissia, joka oli valmistettu kuumassa altaassa upotettuna.
 |
| Taloissa höyrylämmitys |
 |
| Höyryuuni eli Hangi |
 |
| Kyläläisten kylpylä |
 |
| Blyäääh! |
 |
| Tanssia ja laulua maorilaiseen tapaan |
 |
| Piiritanssi |
 |
| Iik! |
 |
| Blyääh 2! |
 |
| Kylän raitti |
 |
| Veistäjän pajassa |
 |
| Vekkuli patsas |
 |
| Maorien Wahiao |
Olimme tämän jälkeen suunnitelleet menevämme Taru Sormusten Herrasta -elokuvassa esiintyvien Hobittien kylään eli Hobbitoniin, joka sijaitsi Matamatassa parisen tunnin matkan päässä Rotoruasta. He, jotka tuntevat hobitit ja niiden vekkuli-iloset piirteet voivat ehkä ymmärtää, että harmaa ja sateinen ilma ei oikein sovi Hobbiton vierailulle, joten pohdimme kovasti eri vaihtoehtoja seuraavalle päämäärälle. Olimme nimittäin sopineen Trishin siskon kanssa, joka asui hieman pohjoisempana, että tulisimme heidän luokseen illalla ja Matamata olisi sopivasti matkanvarrella. Lähdimme siis kuitenkin riskillä ajelemaan kohti pohjoista rannikkoa ja Matamataa. Juuri ennen Matamataan tuloa ilma selkeni, aurinko alkoi paistaa ja niin tummat ja paksut pilvet muuttuivat ihanan valoisiksi pehmeiksi pumpulipilviksi: juuri sopiva Hobbitti ilma.
Hobbiton sijaitsee yhden lammas-, lehmämaatilan alueella. Hobbitoniin, johon asuinkolot ja The Green Dragon Inn pubi oli rakennettu, ei päässyt itse ajamaan vaan piti liittyä ohjatulle kiertoajelulle/-kävelylle. Aluksi oli elokuvan tekijöillä ollut sopimus tilan omistajien kanssa, että he palauttavat maat entiselleen kuvausten ollessa ohi. Alettuaan purkaa Hobbitonia tuli kuitenkin niin paljon kyselyjä faneilta tästä paikasta, että he päättivät säästä kylän ja tehdä siitä turistinähtävyyden. Nyt sinne oli myös rakennettu paljon enemmän koteja, koska he kuvasivat uutta Hobbiton elokuvaa. Saimme nähdä miten tarkasti kaikki kodit, puutarhat, penkit ja pienet portit olivat tehty. Paljon työtä oli aina kaiken takana, varsinkin kun puut ja kukat piti näyttää jokaisessa kohtauksessa samanlaisilta eikä saanut näkyä, että ne olivat kasvaneet. Asuinkolot olivat pieniä ja söpöjä; joistakin he olivat rakentaneet erikokoiset versiot riippuen haluttiinko saada joku näyttämään pieneltä tai suurelta sen vierellä. Hienoin koti oli kuitenkin Bilbolla. Se oli Hobbitonissa isoin, korkeammalla kukkulalla ja sen katon päällä seisoi Peter Jacksonin maailmassa se täydellinen puu. Se oli erikseen rakennettu erilaisista materiaaleista ja oli tullut maksamaan mahtipontiset miljoona dollaria. Mukava oli visiitti pienessä Hobbittonissa.
 |
| Tällä tiellä Gandalf saapui Hobbitoniin |
 |
| Jäkäläinen (ihmisen askartelema) aita |
 |
| Pikku Hobbitti |
 |
| Puun siirtohommissa |
 |
| Hobbitonin laakso |
 |
| Heippa! |
 |
| Punainen ovi ja keinutuoli |
 |
| Peremmälle! |
 |
| Party Tree vasemmalla |
 |
| Bag End ja miljoonan dollarin puu |
 |
| Bilbon talo |
 |
| Meijän kolo |
 |
| Turkoosi ovi |
 |
| Täkäläisiä paikannimiä |
 |
| Konnun maisemaa |
 |
| The Green Dragon Inn ja Mylly |
 |
| Kolot rivissä |
 |
| Minipuutarha |
 |
| Söpö vihreä ovi |
 |
| Outo valkoinen neliskulmainen ovi |
 |
| Mustapäiset tuontilampaat olivat enemmän hobbittimaisia |
Hobittien pienistä asuinkoloista kiidimme sitten kohti Coromandel -niemeä ja Tairuan kaupunkia. Spring Ckreekin Trish oli antanut siskonsa perheen yhteystiedot ja olimme sopineet, että tulisimme heidän luokseen illalla. Pimeän laskeuduttua saavuimmekin Tairuaan ja kilauttelimme heille, jotta saisimme tarkemmat ohjeet heidän talolleen. Trishin sisko Marg oli töissä, kun saavuimme, mutta hänen miehensä Murray ja heidän aikuinen lapsensa Laura oli meitä vastassa. Saimme parkkeerata pakun heidän takapihalleen ja he siinä valmistelivat juuri illallista, jonka he meidän kanssaan Margin palattua töistä jakoivat. Mukava ilta oli ja mukavaa illan päätteeksi asettua omaan pakuun zetailemaan.
Seuraavan päivän ajattelimme ottaa vähän rauhallisemmin ja kävimme vain katsomassa Cathedral Cove nimistä rantaa, jossa oli kalliossa muodostunut tunneli aivan rantavedessä. Se oli äärettömän kaunis paikka ja hengailimme siellä vähän aikaa ennen kuin lähdimme kävelemään suhteellisen lyhyen mutta jyrkän reitin takaisin (nyt siis jyrkkä ylöspäin) parkkipaikalle. Sieltä ajelimme rannalle, jota kutsutaan Hot Water Beachiksi eli Kuuma Vesi Rannaksi. Siellä pystyi laskuveden aikaan tietyssä paikassa lapiolla kaivamaan kuoppaa hiekkaan, jossa tulikuumaa vettä nousi kuumasta lähteestä ylös. Kuuma vesi sekoittui sitten meren kylmän veden kanssa ja siitä tuli sopivan lämpöistä lillumisvettä. Se olikin aika suosittu turistinähtävyys ja hyvä, että siinä rannalla mahtui kääntyilemään. Ihan kiinnostava kokemus siitä tuli lähinnä siksi, että huomasimme, miten toisilleen vieraat ihmiset alkoivat yhteistyöllä taistelemaan meren voimia vastaan. Ensiksi kaikki yrittivät rakentaa omaa pikku allastaan, mutta kun aallot koko ajan iskivät rantaan ja rikkoivat altaitten reunoja ihmiset alkoivat yhdessä rakentamaan altaita. Altaat kauempana rannalla pysyivät ehjinä, mutta me autoimme rakentamaan ulointa allasta ja se oli oikeaa taistelua, koska aina, kun tuli vähänkin isompi aalto, altaan seinä rikkoontui. Parisen kertaa onnistuimme melkein. Sitten tulikin hirmuisen iso aalto ja rikkoi meidän altaamme seinän ja jatkoi tuhoamista rannan ylimpäänkin altaaseen. Siinä ne kaikki menivät rikki kerralla ihmisten huutaessa ja nauraessa ja lasten kirkuessa ja itkiessä. Se riitti sitten meille ja ajelimme takaisin Margin ja Murrayn luo missä jälleen saatiin mussuttaa maukasta ruokaa koko perheen kanssa.
 |
| Näkymää Cathedral Coven lähistöllä |
 |
| Cathedral Cove |
 |
| Varo päätä! |
 |
| Luolan jälkeinen näkymä |
 |
| Hot Water Beach ja hullut turistit |
 |
| Yksi hullu turisti |
 |
| Me, Murray, Marg ja Laura |
