Matkalla Melbournesta Sydneyhin (osa 2)

Seuraavana aamuna heräsimme tarpeeksi aikaisin, jotta jaksaisimme ajaa suunnittelemaamme paikkaan Healesvillen yläpuolella. Matkaa oli ajettavana noin 230 kilometriä. Aamu lähti käyntiin Geelongin kautta, jossa pysähdyimme aamupesulle ja kysymään ohjeita reitillemme informaatiopisteestä. Näiden toimien jälkeen jatkoimme matkaa kohti Melbournea.

Geelongin aamu

Melbournessa kohtasimme suurimman määrän liikennettä kuin tähän asti olimme missään kohdanneet auton sisällä itse ajettuna. Oikeastaan emme olleet Melbournen keskustassa, vaan tiellä, joka meni Melbournen sivuitse. Sadan kilometrin nopeusrajoitetulla tiellä matelimme n. 30-50 km/h liikenneruuhkan sekä vallalla olleiden tietöiden vuoksi. Kärsivällisyys lopulta palkittiin ja pääsimme Melbournen ohi pienemmille, vähäliikenteisemmille teille. Meidän reitti vei meidät lopulta Healesvilleen.

Siellä pysähdyimme jälleen kysymään ohjeita kämppäysalueelle, johon meidän oli tarkoitus mennä. Informaatiopisteen täti oli kuitenkin itsekin paljon Kombi-Vänillä (Volkswagenin vanha pakettiautomalli) ajellut ja tiesi kertoa meillä paremman ilmaisen paikan yöpyä ihan Healesvillen keskustassa. Lisäksi hän antoi meille läheiseen kahvilaan kahvi-/tee-/kaakaolipukkeet, jotka käytimmekin heti juoden luksusta noin budjettimatkalaisen silmin. Yöpaikkakin löytyi neuvojen avulla, vaikkakin ensin emme olleet ihan varmoja siitä sen keskeisen sijainnin vuoksi. Tämä epävarmuus tuotti pienen harhareitin neuvotun paikan ympäri, mutta sen vuoksi löysimme itsellemme vihannestäydennystä jonkun ihmisen kotipihalta: spesiaaleja orgaanisia vihanneksia. :) Näitä erikoisuuksia hyödynsimme sitten illalla yöpymispaikan vieressä olleella grillillä ja jaoimme hetkemme helkkarin suuren hämähäkin kanssa pimeässä. Yök!

Varsinkin paprikat olivat todella hyviä!

Seuraavana päivänä oli taasen ajettavaa edessä, mutta sen verran oli aikaa, että kävimme aamutuimaan Healesvillessä markkinoilla ja mukaan jäi puoli tusinaa ankan munia. Markkinoiden jälkeen vielä toiset kurmeekaakaot/-teet kahvilassa naamariin ja tien päälle.

Healesvillen markkinat

Matka vei meidät läpi kiemurtelevan tien, jossa olevat puut olivat jotenkin äärettömän korkeita. Siinä ajellessa oli sitten mukava kuunnella radiosta tullutta Rebel Yelliä. Pienen lisämausteen antoi semirankkasade, joka aiheutti pieniä ongelmia näkyvyydelle. Sade kuitenkin lakkasi jonkin ajan päästä ja pääsimme takaisin suorille aavoille teille. Matkalla näimme myös hauskan paikan nimen:

Älypuhelimen hinta? Vai paikkakunta?

Loppumatka jatkui läpi pienten kylien kuten Alexandra, Mansfield, Oxley ja Myrtleford. Oxleyssä teimme pienen pysähdyksen, kun olimme kuulleet, että siellä on juustotehdas maisteluineen. Maistelimmekin jos jonkinlaisia juustoja, mutta mukaan ei jäänyt mitään, koska ne olivat aika kalliita eikä niitä myyty kilohintaan, vaan valmiina paketteina. Maistelujen jälkeen suuntasimme Porepunkahin pikkuriikkisen kylän lähellä olevalle leirintäalueelle — jonka omistaja näytti ihan Robin Williamsilta—ennen seuraavan päivän retkeä Mount Buffalon maisemiin.

Matkalla Mt. Buffalolle

Aloitimme aamun aikaisin, jotta ehtisimme nauttia Mt. Buffalon vuoristomaisemista mahdollisimman paljon ja ilmakin näytti suosivan meitä: kirkas päivä. Olimme tehneet suunnitelman paikoista, joissa meinasimme käydä. Lisäksi olimme kuulleet, että vuoristosta löytyi ilmainen leirintäalue, jossa oli myös kuumat suihkut (superluksusta).

Ensimmäisenä kävimme tsekkaamassa pari vesiputousta (Eurobin ja Rollasons) eli nähtävyyksiä, joita emme olleetkaan nähneet vielä yhden yhtäkään. Matka jatkui ylemmäs, jossa kävimme paikassa nimeltä Gorge (Kanjoni). Siellä oli pari ihan hyvää näköalapaikkaa, mutta vuoristoilmasto voi muuttua melko nopeaan, joten ihan aamun kirkas ilma oli vaihtunut sellaiseksi hieman usvaiseksi. Näköalapaikoilta kyllä näki alhaalla olevan solan, muttei paljon sitä pidemmälle. Tarpeeksi näkymiä pällisteltyämme menimme pienelle kävelylle, jonka oli tarkoitus viedä meidät maanalaiselle joelle. No veihän se, mutta luolan suulla oli suuret varoituskyltit, että luolastoon sisälle meneminen vaatii kokeneen oppaan, sillä luolasto on aika kompleksinen kokonaisuus, johon voi eksyä helposti. Vilkaisimme sisään ja totesimme yhdessä tuumin, että me emme täyty vaatimusta ”kokenut opas”.

Alempi Eurobin Falls

Ylempi Eurobin Falls

Rollasons Falls

Näkymä Gorgelta

Tuonneko pitäisi mennä? Iik!

Seuraavaksi kävimme kävelemässä polun, josta oli tarkoitus nähdä Lake Catani –järvelle. Kyseinen järvi oli siis paikka, johon meidän oli tarkoitus majoittua seuraavaksi yöksi. Polku ylös oli ihmeellisen autioitunut (eli oli hyvä jos polkua edes näki lehdiltä), mutta lopulta olimme kallioisen mäen päällä, josta näkyi järvi. Päättelimme olevamme perillä. :)

Lake Catani

Kävelyn jälkeen suunnistimme The Hornille eli Mt. Buffalon huipulle. Kuten aikaisemmin jo mainitsimme, kirkas ilma oli vaihtunut sakeaksi sumuksi. Päästessämme huipulle vastassa oli siis valkoiset näkymät sekä ilmoitus, että ylläpitotöiden vuoksi huipulle menevälle polulle ei edes pääsisi. :( Vitivalkoisten maisemien jälkeen lähdimme takaisin päin kohti leiriytymispaikkaamme. Matkan varrella tsekkasimme vielä kävelyreitin, jonka varrella olivat kivimuodostelmat nimeltä The Hump ja Cathedral.

The Hornin sumuiset maisemat

The Cathedral vasemmalla The Humpin huipulta

Leiriytymispaikalla jo jalat todella väsyneinä päätimme kävellä vielä yhden reitin, joka sijaitsi ihan lähellä. Matkallamme näimme villivompatin. Se söi tyytyväisenä ruohoa ja aina jähmettyi välillä meidän läsnäolostamme. Lopulta se kiusaantui ja juoksi pakoon maa tömisten (juu, maa oikeasti tömisi, kun se ”kipitti” pakoon).

Vompatti ja Jennika

Illan  viimeinen kävelymme oli nimeltään Challwell Galleries. Esitteessä oli mainittu haasteelliseksi, joka osoittautui todeksi — mutta hauskalla tavalla haasteelliseksi. Pääsimme nimittäin kiipeilemään kivimuodostelmien välissä pienissä halkeamissa. Paras reitti ikinä. Haasteellisen taiteilun jälkeen palasimme leirintäalueelle ja kävimme kuumassa ihanassa suihkussa. Se olikin tarpeen, sillä yöllä oli pakko olla pipot ja kalsaripuvut päällä, koska oli niin kylmä (+3 astetta).

Mies ihan jumissa

Nainen railossa

Aamulla heräsimme kylmissämme ja huomasimme, että maa oli kuurassa. Järven pinnan yläpuolella leijaili utuinen sumu. Aurinko oli nousemassa ja taivas oli kirkas. Olosuhteet olivat täydelliset The Hornin uudelleen tsekkaamiseen. Ajoimme takaisin siis sinne ja ihailimme komeita maisemia aamutuimaan: vuoren huippuja sumuverhojen koristamana silmänkantamattomiin. Kannatti mennä uudestaan! :D

The Hornin sumuttomat maisemat

Sielu lepäsi

Kun sielu oli saanut tarpeeksi raikasta ilmaa ja jylhyyttä, otimme suunnan kohti Hotham Heightsia eli alueen yhtä korkeimmista huipuista. Reitti vuoriston läpi oli nimeltään Great Alpine Road. Matka oli mutkikas ja jotenkin…majesteetillinen. Mitä korkeammalle pääsimme, sitä autiompaa huipulla oli. Ja sumuverhot jälleen toivat mukanaan oman mystisyyden maisemiin. Kun pääsimme Hotham Heightsin laskettelukylään, oli sumu väistynyt auringon tieltä. Voimme kuvitella, että kyseinen kylä on täynnä iloisia laskettelijoita talvella. Kivan näköinen paikka.

Matkalla Hothamin huipulle

Siellä se meidän tie kiemurtelee

Hotham Heights

Ajaessamme alaspäin piipahdimme pikaisesti Dinner Plainsin kylän ”keskustassa”, joka lähinnä näytti Levin keskustalta alppimökkeineen. Mitä alemmas pääsimme, alkoivat maisemat näyttää jälleen ei-niin-vuorimaisilta (no luonnollisesti). Ajoimme Omeon kylän läpi rannikolla Bairnsdalen kaupunkiin saakka, jossa blogin kirjoittelun vuoksi pysähdyimme paikalliseen kirjastoon julkaisemaan tekstejä. Loppuillasta suhautimme Paynesvillen kautta (josta ostimme JÄÄKAAPPIIMME naurettavan halpoja grillimakkaroita) Eagle Pointiin, jossa vietimme yön ihan oikealla leirintä alueella.

Matkalla Omeoon

Seuraava päivä alkoi lähellä olevien Silt Jetties ("Liete Laituri/Aallonmurtaja") muodostelmien ihmettelyllä, josta leirintäalueen omistaja oli meille edellisiltana kertonut. Ihan mielenkiintoisen oloinen mesta, joka ulottui n. 10 kilometriä rannikolta merelle. Matka sieltä jatkui Lakes Entrancen kylään, jonka informaatiopisteellä oli erittäin avulias mies, joka kertoi meille parhaimmat surffauspaikat lähistöllä sekä hyvät ilmaiset kämppäilyalueet, piirsi oikein karttaan. Olimmekin huomanneet, että pienempien kylien informaatiopisteiden ihmiset olivat enemmän matkailijoiden puolella eikä niinkään pelkästään kaupallisuuden puolestapuhujia. Erityisesti meitä lämmitti nämä vinkit, missä leiriytyä luonnossa ilman vaivaa, että joku tulisi häätämään meitä pois. Neuvojen avulla löysimme itsemme (ei ollut ketään muuta kuin me) pienen joen varrelta keskeltä metsää. Vähän mietitytti toisaalta, koska siellä oli kyltti, että ei leiriytymistä, mutta informaatiopisteen mies oli piirtänyt juuri tuohon paikkaan ympyrän. Oli kuitenkin yksi rauhallisimmista paikoista, jossa olimme viettäneet yötä matkamme aikana. :)

Silt Jetty

Burnt Bridge, Lake Tyers

Aamupalan jälkeen ajoimme kohti Marlon kylää, jota moni oli suositellut. Me emme kyllä nähneet, että miksi. Voi olla, että hieman pilvinen sää teki tepposet, mutta ihan muutaman talon kylä ei tehnyt meihin kyllä vaikutusta. Marlon läheltä lähtevä rannikkotiekin oli oikeastaan pusikon peitossa, eikä sieltä oikein rannikkoa nähnyt. Kävimme kuitenkin tien päässä olleella Cape Conranin alueella, paikassa Salmon Rocks. Meinasimme jäädä sinne koko päiväksi, sillä siellä oli tietyö ja koneet oli parkeerattu hieman vaikeasti eli meidän oli hieman vaikea päästä ulos sieltä. Yhteistyöllä (Jukka ratissa, Jennika ulkona antamassa ohjeita osuuko vai eikö) pääsimme kuin pääsimmekin koneiden välistä pois.

Matkall Marloon

Marlon lähellä ollut ranta

Cape Conranin lähistöllä ollut ranta

Salmon Rocks

Ennen tulevaa yöpymispaikkaamme, Genoa kylän entistä leirintäaluetta (nykyisin ilmainen), poikkesimme Genoa Peakillä katselemassa maisemia. Jälleen polku oli hieman sen näköinen, että harvempi ihminen siellä viime aikoina oli käynyt. Noin tunnin samoilun jälkeen meidät palkitsi näkymä ylhäältä lähialueille. Toisaalta oli hieman kylmä tuuli, joten tämän palkinnon ihastelu jäi kuitenkin hieman lyhyeen. :)

Genoa Peak

Illaksi menimme siis Genoan entiselle leirintäalueelle, joka oli lehmien laidunmaan ja pienen joen välissä. Paikka oli melko täynnä jos jonkinlaisia karavaaneja ja pakettiautoja. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä itse alue oli muuten oikein mukava ja rauhallinen. Juttelimme siellä parin vanhemman naisen kanssa, jotka olivat Brisbanesta kotoisin. Hekin olivat pienellä kuuden viikon ”kämpperväni” matkalla ja suosittelimme heille joitain paikkoja, joissa olimme käyneet, sillä he olivat menossa tulosuuntaamme.

Seuraavana päivänä ajoimme Mallacootaan, Genoan lähellä olevaan kylään. Olimme kuulleet, että siellä on hyvä olla. Niinhän siellä oli. Saimme onneksi erittäin lämpimän päivän ja vietimmekin monta monituista hetkeä Mallacootan rannan tuntumassa nurmikolla lukien kirjojamme. Jukka jopa luikautti spontaanisti vitosen (asteikko 4-10) lauluäänellä ilmoille What a Wonderful Worldin Jennikan nauraessa vierellä. Rentoilun jälkeen suuntasimme Bastion Pointiin surffaamaan. Siellä oli suhteellisen kivat aallot ja näimme kaukaisuudessa myös delfiinejä, jotka olivat kerääntyneet piirittämään kaloja lounaaksi. Surffaushetkemme kesti varmaan parisen tuntia (Jennika keräsi taukojensa aikana aimomäärän simpukan kuoria), jonka jälkeen menimme takaisin Mallacootan rannan tuntumaan suihkuun ja jatkamaan hienon päivän viettämistä. Sattumalta hieman ennen kuin olimme lähdössä, paikalle pölähti hollantilaispariskunta. He olivat käyneet kalassa ja heillä oli ylimääräisiä, jotka he tarjosivat meille. Olimme tietenkin tästä kovin kiitollisia. Heidän kanssaan turinoimme jonkin aikaa ja suosittelimme lähellä ollutta Genoan leirintäaluetta heillekin.

Bastion Point, Mallacoota

Pelikaani Mallacootassa

Menimme täten samalle leirintäalueelle toiseksi yöksi ja näimme uudestaan naiset Brisbanesta. He olivat myös juuri grillanneet kalaa ja tarjosivat meille voipaperia, jossa kalat oli hyvä paistaa. Jukka poisti suomut kaloista ja Jennika kääri ne voipaperiin. Olihan yllätyksellisen hyvä illallinen, jonka jälkeen oli mukava mennä nukkumaan lähes täydellisen päivän jälkeen. Zzzz… :)

Matkalla Melbournesta Sydneyhin (osa 1)

Viimeisenä aamuna Colleenen luona heräsimme todella aikaisin, jotta ehtisimme klo. 10.00 mennessä hakemaan matkailupakumme melkein kaupungin toiselta puolelta. Colleen oli myös noussut aikaisin ja vaati saavansa viedä meidät painavien rinkkojemme kanssa juna-asemalle, joka ei tosin ollut hirveän pitkän matkan päässä. Kyyti oli kuitenkin positiivinen yllätys noin aamutuimaan. Halailimme vanhaa rouvaa vielä juna-asemalla ja sitten heitimme rinkat selkään ja menimme odottamaan junaa. Koko junamatkan ajan jouduimme seisomaan junan ollessa aivan täysi aamuruuhkan aikaan. Huh! Jäimme pois junasta ja menimme bussipysäkille odottamaan bussia, joka veisi meidät viimeisen pätkän autovuokraamolle. Löydettyämme sen huomasimme bussin menevän vain kaksi kertaa päivässä ja seuraava ehkä noin tunnin päästä. Jukka soitteli jo autonvuokraustoimistoon, että tulemme myöhässä. He tiedustelivat millä olimme tulossa ja kun Jukka sanoi, että bussilla, hän sai vastaukseksi räkäisen naurun. Ei sinne muka bussilla päässyt. Olimme mielestämme tarkistaneet internetistä, että bussilla pääsisi toimiston lähelle. Hyppäsimme kuitenkin bussiin ja kerrottuamme osoitteen bussikuskille hän lupasi näyttää meille missä jäädä pois. Paikka, jossa bussikuski neuvoi meidät nousemaan autosta, näytti kuitenkin olevan väärä paikka ja rupesimme hiljalleen kävelemään tulosuuntaan. Vähän matkan päässä oli hotelli ja kysyimme siellä tietä. Avulias virkailija tulosti meille karttapalasen ja neuvoi, miten autovuokraamoon pääsisi kävellen. Matka näytti kuitenkin olevan suhteellisen pitkä ja lyhyen hetken mietittyämme päätimme pyytää virkailijaa tilaamaan meille taksin.

Taksilla pääsimme viidessä minuutissa perille ja kävelimme sisään Hippie Camper vuokraamon toimistoon. Vuokrasopimuksen allekirjoittamisen ja tyhmän liian kalliin (oli outoa, että vaikka otimme kalleimman vakuutuksen, se ei kattanut tuulilasia ja renkaita) vakuutuksen otettuamme oli aika mennä katsomaan matkailupakuamme. Paku oli vähän isompi kuin meidän edellinen matkailupakumme ja siellä oli jopa sellainen ylellisyys kuin JÄÄKAAPPI!!! Sellaista ei ollut aikaisemmassa pakussa, jossa oli vain kylmälaukku, johon oli ostettava liian nopeasti sulavia jäitä. Mutta nyt meillä oli siis luksusjääkaappi, aivan mahtavaa! Muuten paku oli ok kunnossa, paitsi etuikkuna oli täynnä pieniä halkeamia, joihin työntekijä laittoi läpinäkyviä tarroja. Huomasimme matkan aikana tarrojen olevan huono keksintö, koska ne olivat näkökentässä ajaessa. Niiden tarkoitushan oli seurata, mitkä halkeamat olivat tuulilasissa jo meidän ajaessa vuokraamon pihalta, ja mitkä olivat meidän aiheuttamia.

Saimme piirretyt ohjeet ulos kaupungista Great Ocean Roadille (Suuri Valtameri Tie), koska autovuokraamolla ei ollut karttaa meille. Ohjeet eivät kuitenkaan olleet meille tarpeeksi tarkkoja ja ajoimme väärin. Ilman karttaa oli sitten melko mutkikasta löytää takaisin sokkeloisessa liikenteessä. Löysimme itsemme siinä kierrellessä ruokakaupan pihalta ja ajattelimme tehdä tarvittavat ruokaostokset, kun kerran siihen tulimme. Lopulta löysimme kuitenkin oikealle tielle kohti Geelong nimistä kaupunkia ja Great Ocean Roadia.

Tylsää moottoritietä saimme ajaa Geelongiin asti, missä olimme suunnitelleet käyvämme infopisteessä kyselemässä pakollisista nähtävyyksistä Great Ocean Roadilla. Saimme ison kasan mainosläpysköitä ja karttoja. Tämän runsaan määrän (ja luultavasti lyhyiden yöunien) takia iski hirmuinen väsymys ja seuraavien päivien reittien suunnitteleminen tuntui aivan liian vaikealta. 

Geelongista ajoimme parisen kymmentä kilometriä eteenpäin seuraavaan kaupunkiin nimeltään Torquay. Kävelimme siellä tuulisessa puistossa katsellen aaltojen lyömistä surffirantaan vähän matkan päässä ja surffaajien yrittäessä napata niiden seasta sen täydellisen aallon. Puistossa olimme jonkin aikaa ja teimme, emme mitään. 

Päätimme ajaa illaksi lähimmälle leirintäalueelle, jossa oli kaikki mukavuudet, ja nauttia vielä tämän illan lämpimästä suihkusta. Olimme päättäneet yöpyä mahdollisimman paljon ilmaisissa kämppäyspaikoissa, joissa oli yleensä vain ulkohuussi. Illalla yritimme tutustua hieman lähialueen esitteisiin ja suunnitella lähipäivien muuveja.

Aamulla lähdimme Torquayn kaupunkiin uudestaan tutkiskelemaan surffikauppojen tarjontaa. Olimme mietiskelleet, josko kannattaisi ostaa oma käytetty lauta vai vuokrata. Great Ocean Road on tunnettu surffipaikoistaan, joten arvelimme surffikertoja tulevan kertymään. Katselimme erihintaisia lautoja, mutta mikään ei oikein sopinut meille. Olimme yhdestä kaupasta saaneet innokkaalta myyjältä lapulle kirjoitetut sopivan surffilaudan mitat ja sen perusteella katselimme itsellemme sopivaa lautaa. 

Lähdettyämme ajamaan seuraavaan kylään pysähdyimme ensin Torquayssa sijaitsevalla maailman kuululla rannalla nimeltään Bells Beach. Siellä pidetään joka vuosi maailman luokan surffikilpailut. Ranta ei sinänsä ollut niin ihmeellinen ja aallot eivät näyttäneet juuri silloin voimaansa, mutta kuulemma ne voivat olla aivan mahtavan isoja olosuhteiden ollessa täydelliset ammattilais-surffereille.

Bells Beach

Bells Beach katkaravun tasolta

Seuraavassa kylässä, Angleseassa, tutkimme surffilautakauppojen tarjontaa ja sieltä löytyi kiinnostava kappale, pinkinvärinen sellainen. Se oli sopivan kokoinen, mutta ehkä hieman hinnakas. Toisaalta siihen kuului myös säilytyspussi. Päätimme kuitenkin ostaa sen mietintöjen jälkeen, koska saimme kuulla, että Uudessa Seelannissa ja Fijillä olisi myös hienoja mahdollisuuksia käyttää sitä. Myyntimies otti myös selvää, ettemme joutuisi maksamaan laudasta lisämaksua lennollamme Australiasta Uuteen- Seelantiin.

Surffarimies

Surffarigimma

Ostettuamme laudan tungimme sen matkailupakumme takaluukusta sisään, hyppäsimme autoon ja ajoimme kaupan pihalta. Kyllä me siinä vaiheessa ajattelimme, että olemmeko ihan hulluja, kun ostimme oman surffilaudan. No, tulipahan jo tehtyä. :D Eikä siinä ollut vielä kaikki sen päivän hulluudet. Lounasta tehdessämme tuli mieleen, että ehkä olisi hyvä olla myös märkäpuku. Säät alkoivat jo viilentyä Australiassa ja varsinkin Uudessa-Seelannissa olisi kylmemmät kelit. Eli lähdimme metsästämään käytettyjä märkäpukuja. Halvan ja melko hyvän löysimme Jennikalle samasta Anglesean kylästä. Jukalle ei oikein löytynyt sopivaa, mutta saimme tietää yhden kaupan toisesta toimipisteestä Torquayssa löytyvän sopivan koon alennusrekistä ja lähdimme ajelemaan takaisin, mistä olimme jo aamulla tulleet. Löysimme sopivan puvun Jukalle ja nyt meillä oli releet ainakin kunnossa.

Illaksi olimme ajatelleet ajaa Lornen kylän yläpuolella metsässä olevaan ilmaiseen Big Hill Track nimiselle leirintäalueelle. Matkalla sinne ajoimme Aireys Inlet nimisen kylän ohi pysähdellen vain kylän majakalla (nimeltään Split Point Lighthouse) katselemassa maisemia.

Split Point Lighthousen näkymiä

Big Hill Trackille ajoimme mutkikasta tietä ja sinne tullessamme oli jo hieman pimeää. Leirintäalue oli aukeama metsässä ulkohuussilla varustettuna. Paikka oli todella kylmä ja yöllä sai vetää peitot korviin asti. Yö ei muutenkaan sujunut aivan loistavasti, koska Jennika sairastui hieman ja piti Jukankin suurimman osan yöstä hereillä. 

Seuraavat kaksi päivää menivät Lornen kylän surffirannalla oleskellen. Jennika pakussa maaten sairaspotilaana ja Jukka maaten surffilaudalla. Monta tuntia meni siinä tutustuessa uuteen hieman pienempään lautaan, mihin olimme tottunut. Sää oli aurinkoinen, mutta tuuli oli kylmä ja vesikään ei ollut hirmuisen lämmintä, mutta Jukka jaksoi riehua ja taistella aalloissa. Onneksi rannalla oli sentään kylmät suihkut, jotta Jukka sai huuhdeltua surffilaudan, märkäpuvun ja itsensä puhtaaksi suolavedestä. Yö tuli taas vietettyä Big Hill Trackin ilmaisella leirintäalueella.

Lornen surffiranta

Big Hill Track

Ennen kuin lähdimme ajamaan Lornesta eteenpäin Great Ocean Roadilla, kävimme kylän yläpuolella olevalla kukkulalla näköalapaikalla (Teddys lookout) ja katsomassa Erskine Falls vesiputouksen.

Erskine Falls

Great Ocean Road kiemurteli rantaviivan mukaan ja saimme nähdä paljon hienoja maisemia ja kauniita rantoja. Ajomatka seuraavaan paikkaan ei ollut kovinkaan pitkä ja tulimme maksulliselle leirintäalueelle, jossa olimme suunnitelleet yöpyvämme metsä-puusee-suihkuttomien öidemme jälkeen. Päivää oli sen verran vielä jäljellä, että Jukka ehti käydä leirintäalueen vierellä olevalla rannalla vähän surffailemassa. Jennika otti vielä rauhallisesti lueskellen kirjaa.

Kiemurteleva Great Ocean Road Teddysin näköalapaikalta

Skenes Creek

Iltasurffille menossa

Seuraava aamu oli todella kaunis ja Jukka kävi vielä nopealla surffilla ennen kun lähdimme ajamaan. Kurvasimme sisämaahan päin ja ajoimme kiemurtelevia metsäteitä Colac nimiseen kaupunkiin. Reitti oli merkitty karttoihin ruokareittinä. Kauheasti gourmet paikkoja/kauppoja/myyntikioskeja emme tosin nähneet tienvarrella. Aika surkea ruokareitti!

Matkalla Colaciin

Colac oli ihan kivan näköinen kylä/kaupunki. Siellä kävimme infopisteessä ja saimme ajo-ohjeet lähellä olevalle kraatterin näköalapaikalle ja seuraavan yön ilmaiselle yöpymispaikalle. 

Red Rock Scenic Lookout oli näköalapaikka, josta näkyi laajasti joka puolelle ja ilmeisesti iso alue yhteen suuntaan pienine kukkuloineen oli ollut kauan sitten iso tulivuori. Nyt se ei paljon muistuttanut tulivuorta, mutta vilkkaalla mielikuvituksella saimme piirretyksi maisemaan ison kraaterin. Ajaessamme eteenpäin meille neuvotulla tiellä Colac järven ympäri tulimme suolajärvelle. Sepä ei meille enää ollut mitään kovinkaan erikoista, olimmehan jo nähneet niitä länsi-Australiassa monesti.

Red Rock Scenic Lookout

Kraatteribongari

Huipulla on hyvä olla

Tullessamme leirintäpaikalle huomasimme sen olevan melko suosittu ja ymmärsimme miksi parkkeerattuamme pakumme ja noustessamme autosta tutkimaan maisemia. Leirintäalue nimeltään Meredith Park oli Colac järven rannalla ja näkymä oli aivan upea. Aurinko paistoi vielä ja kaivoimme retkituolit ulos autosta, istahdimme nenät järvelle päin ja sukelsimme kirjojemme maailmaan. Nautinnollisen illan kruunasi vähän myöhemmin laittamamme maukas tonnikalamössö. :D

Rauhallinen lukuhetki

Meredith Parkin auringonlasku

Aamulla ajoimme takaisin Colacin keskustaan ja infopisteelle, koska olimme edellisenä päivänä huomanneet sen pihalla olevan ilmaisen grillin. Muutenkin käytimme aktiivisesti hyväksi infopisteitä tietoa hakiessamme. Lisäksi infopisteiden vessat olivat hyviä aamupesua ja juomapullojen täyttämistä varten. Grilli oli muuten puhtain ja toimivin, johon olimme koko Australian olomme aikana törmänneet. Pointsit siis Colacin infopisteelle siitä. :)

Syksyinen kaupunki matkan varrella

Lehmien suojatie

Colacista pois ajaessamme näimme lihakaupan ikkunassa mainoksen halvoista kanapaloista ja kävimme ostamassa vähän lihaa seuraaville päiville. Vähän variaatiota tonnikalamössölle oli siis luvassa. Matkalla pysähdyimme myös Berry Worldissa (marjamaailmassa) poimimassa vähän herkullisia mansikoita itsellemme. Mehukkaat mansikat messissä jatkoimme matkaamme takaisin alas rannikolle kohti Port Campbell nimistä kaupunkia.

Port Campbell

Saavuimme siis takaisin Great Ocean Roadille Port Campbelliin saavuttuamme. Lähellä tätä kaupunkia sijaitsi Great Ocean Roadin kuuluisin nähtävyys nimeltään The Twelve Apostles (Kaksitoista Apostolia). Ne olivat kaksitoista erikokoista kivimöhkälettä rantakallioiden lähellä vedessä. Jotkut niistä olivat isoja kuin kerrostalot. Siellä oli hirveä turistiryntäys ja auringon laskiessa kaikki yrittivät ottaa sen täydellisen kuvan laskevasta auringosta ja sen värjäämästä taivaasta möhkäleitten takana.

Gibson Stepsin ranta lähellä Apostoleja

Gibson Stepsin ranta lähellä Apostoleja 2

Kuuluisat Kaksitoista Apostolia

Siellä näitten kuuluisimpien kivimöhkäleitten lähistöllä löytyi myös muita muodostelmia ja muuten vaan kaunista rantakalliomaisemaa. Loch Ard Gorge oli kaunis pieni ranta kallioseinämien välissä. Vesi oli siellä ihan äärettömän kylmää ja välillä tuuli puhalsi todella kovalla voimalla ja sai hienon hiekan muuttumaan tuhansiksi minimaalisiksi neuloiksi vasten ihoa, kun ne lähtivät lentoon.

Loch Ard Gorge 1

Loch Ard Gorge 2

Loch Ard Gorge 3

Loch Ard Gorge 4

Näimme kauniin auringonlaskun Twelve Apostoleiden äärellä, mutta emme kuitenkaan voineet jäädä sinne lorvimaan sen kauemmin, koska meillä oli jokunen matka vielä ajettavana ilmaiselle leirintäalueelle, johon olimme suunnitelleet menevämme. Jouduimme kuitenkin ajamaan jonkun aikaa pimeässä ennen kuin löysimme kiemurtelevan soratien (jossa saimme väistellä iltakävelyllä olevia lehmiä) päässä olevan yöpymispaikkamme eli Johanna Beachin (Johanna Ranta). Siellä oli tunnelmallista kuunnella voimakkaan meren kohinaa pimeydessä.

Aamulla kävimme katsomassa rantaa ja meri oli vielä aika raivokas aaltojen lyödessä voimalla kohti rantaa. Rannalta löytyi  varoituskylttejä, jotka ilmoittivat rannan olevan liian vaarallinen uimareille. Ranta oli kuitenkin kuulemma hyvä surffiranta (ilmeisesti kokeneemmille) ja siellä pidettiin Great Ocean Roadin kansainväliset surffikisat, jos Bells Beachillä Torquayssa oli huonot olosuhteet.

Johanna Beach

Johanna rannalta ajoimme takaisin Melbourneen päin rannikkotiepätkällä ja tulimme takaisin Skenes Creekin leirintäalueelle, jossa olimme jo aikaisemmin yöpyneet. Ilma oli suhteellisen lämmin ja vedimme märkäpuvut päälle, otimme surffilaudan kainaloon ja kävelimme ne pari metriä leirintäalueelta rannalle. Alussa aallot olivat ihan sopivat, mutta melko nopeasti meri alkoi muuttua voimakkaammaksi nousuveden tehdessä aalloista kokoajan isoimpia ja tekevän niiden merelle päin vetävästä imusta voimakkaamman. Hetken päästä siitä tummia pilviä alkoi kerääntyä rannan yläpuolelle ja auringon joutuessa pilvien taakse ilmasta tuli kylmä. Pian alkoikin sataa jäätävää vettä taivaalta. Kylmän tuulen ja kylmän raivoavan meren yhteistyö sai meidät nousemaan vedestä hytisten. Onneksi olimme leirintäalueella, jossa oli ihanat lämpimät suihkut, joten menimme seisomaan kuuman veden alle vesihöyryn täyttäessä koko pesutilan. :)

Aamulla kävimme auringon paistaessa surffilautamme kanssa kokeilemassa, josko meri olisi yhteistyökykyisempi. Kylmää se vesi oli sielläpäin Australiaa ja varsinkin tuohon vuodenaikaan (syksy teki jo tuloaan). Vaikka meillä oli märkäpuvut päällä, menimme jonkun ajan päästä hytisten kuumaan suihkuun sulattamaan jääpuikkosormiamme. Pitäisi olla joku kolmenkertainen märkäpuku päällä, jottei palelisi.

Ajoimme Skenes Creekistä takasisin Lorneen. Tuttua reittiä siis, jota olimme ajaneet toiseen suuntaan noin viisi päivää aikaisemmin. Lornessa kävimme surffirannalla aalloissa vielä kerran, joka muuten sijaitsi aivan keskellä tämän pienen kylän keskustaa. Luksusta surffareille asua Lornessa!

Illaksi menimme tuttuun Big Hill Trackin ilmaiselle leirintäalueelle. Seuraavana aamuna olikin lähtö pois Great Ocean Roadilta Melbournen ohi kohti muunlaisia maisemia.