Isolla Valliriutalla

Kun tulee matkustaneeksi pitkin Australiaa, yksi pakollinen nähtävyys on Iso Valliriutta: suurin yksittäinen elävä organismi maan päällä...siis veden alla...siis maapallolla :) Meidän retkemme Isolle Valliriutalle oli kahden päivän ja yhden yön mittainen.

Retkemme alkoi aamuvarhain, jotta ehtisimme seilata Coral Sea Dreaming -nimisellä purjeveneellä noin 3 tunnin matkan keskelle avomerta ja nauttia koko päivän koralliriutan värikkyydestä snorklaillen ja sukellellen. Rekikuntamme koostui kahdestatoista matkustajasta ja kolmesta miehistön jäsenestä (joista yksi oli Suomesta kotoisin oleva tyttö, pieni maailma). Matka ei alkanut oikein hyvin kummankaan osalta, sillä meihin molempiin iski pienoinen merisairaus aaltojen ollessa melko voimakkaat. Joten ensimmäiset 3 tuntia eivät menneet ihan suunnitelmien mukaan: Jennika oli pahoinvointipussi kädessä ja Jukka makasi laivan etuosassa pahoinvoivana. Toisaalta oli kuitenkin ihan mukavaa, kun aallot iskivät voimalla keulaan aiheuttaen ison vesipärskäyksen päällemme. Onneksi pääsimme kuitenkin perille lopulta ja huono olo lakkasi.

Matkamme hintaan snorklailun lisäksi kuului yksi sukellus, mutta Jukan kertoessa umpilisäkeleikkauksestaan, miehistön sukeltajaekspertti soitettuaan lääkärille sanoi, että sukeltaminen Jukan osalta oli kielletty. Jennikakin jätti empatiapuuskissaan (ei ollut tarpeeksi itsevarma) sukelluksen käyttämättä. Meiltä jäi täten tällä kertaa sukellukset sukeltamatta, mutta toisaalta, emme olleet kyllä valmistauneetkaan sukeltamaan, koska sukellus oli vain hintaan kuulunut bonus. Toiset matkustajat sukeltelivat innokaasti käyden myös jopa yösukelluksella!

Ensimmäinen päivä meni snorkkaillessa useaan otteeseen yhden riutan lähistöllä parissa eri kohdassa. Merielämä koralliriutalla on aivan ihmeellisen värikästä ja eläväistä ihmiselle, joka on tottunut näkemään vedessä siikoja tai haukia. Toisen ankkuroimispaikan lähellä oli nähtävyys, jonka näimme jo muutama kuukausi sitten Sydneyn lähettyvillä Blue Mountains -kansallispuistossa: Three Sisters (ks. aiempi blogikirjoitus aiheesta). Tällä kertaa se oli vain veden alla. Tällä ankkuripaikalla myös yövyimme pienessä kabiinissa meren tuudittaessa meidät uneen. Ennen nukkumaan menoa eräs miehästön jäsenistä piti kattavan puheen koralliriutan meren elävistä (niin kaloista kuin itse koralleista) illan pimetessä ja kuun luodessa kauniin sillan mereen.

Kuunsilta

Toisena päivänä menimme eri riutalle uiskentelemaan ja katsomaan mitä siellä oli tarjolla: Nemo kalan perhe (näimme pikku Nemon) ja riuttahai, jonka Jennika näki aivan vain ehkä noin kymmenen metrin päässä edessään. Lisäksi tämän riutan keskellä oli eräänlainen "laakso", jonka läpi pystyi uimaan (siellä näimme pikku Nemon). Sinänsä tämä laakso oli hieman erikoinen, koska merivirtaukset ottivat helposti pienen snorklailijan mukaansa, varsinkin, jos ei polskinut vastaan.

Snorklailu Australian koillisosassa oli kokemus itsessään. Koska tällä alueella oli paljon meduusoja, täytyi snorklatessa pitää tiettyä suojavarustusta päällä: joko meduusapukua tai märkäpukua. Alussa valitsimme meduusapuvun, joka oli ohutta sinistä kangasta huppuineen ja lapasineen (hihat ylsivät käsien päälle lapasmaisesti). Puku oli muuten ihan kiva, mutta avomeren vesi tuntui hieman kylmältä se päällä snorklaillessa (varmaankin sen takia, että olimme vedessä yleensä noin tunnista kahteen tuntiin). Vaihdoimme pian pukumme märkäpukuun. Märkäpuku taasen oli paksumpi, joten vesi ei tuntunut niin kymältä mutta muita huonoja puolia kyllä löytyi: sen päälle pukeminen oli melkoista taiteilua ja siitä puuttui huppu (otsa paloi huomaamatta snorklatessa). Eli jos saisimme valita kumpi oli parempi, sanoisimme, että meduusapuku :)

Jukka meduusapuvussa veden alla

Jennika märkäpuvussa veden alla

Yhteiskuva

Välillä pinnan yläpuolella

Kun päivä oli puolessa välissä, niin vene käänsi nokan kohti rannikkoa. Kolmen tunnin matka takaisin oli tällä kertaa paljon mukavampi: kumpikin vältti merisairauden ja purjeiden varjossa veneen luoviessa eteenpäin oli matkailijan mukava uneksia juuri nähdyistä kauneuksista ja makoilla merituulen hyväillessä kasvoja. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin (veden alainen kuvaaminen ei ollut todellakaan helppoa) :D

Pari kalaa

Aivokorallia

Värikkäitä kaloja

Sinisten kalojen parvi

Piikkitukkakorallia

Sydän <3

Veden alla fiiilistä

Korallin reuna

Prinsessakruunukoralli

Kalaparvea

Tuolla seassa uiskentelimme

Hauska fisu

Korallien taisto elintilasta

Hyvin onnistunut kuva :)

Keltaista korallia

Lisää korallia

Lounashetki

Seilaamassa

Joulufiiliksissä

Hyvää Joulua kaikille Australiasta!
 

Cairnsin lähialueet matkailupakussa (osa 2)

Matkailupakureissumme eteläisimmästä osuudesta matkasimme rannikkoa pitkin Cairnsin kautta pohjoiseenpäin Daintree kansallispuistoon Daintree- ja Cape Tribulation -kylien ympäröivillä alueilla. Etty Baysta lähdettyämme teimme kuitenkin pari pysähdystä, josta ensimmäinen oli Josephine vesiputouksen kohdalla. Olimme kuulleet, että se on suosittu nuorten keskuudessa ja tajusimme miksi sinne tultuamme. Vesiputous oli sinänsä hieno mutta eniten huomiota osakseen sai kuitenkin kallioliukumäki. Vesiputouksen alapuolella olevalta altaalta vesi laskeutui tasaiseksi hioutunutta kalliota pitkin vielä alemmalle altaalle: täydellinen vesiliukumäki. Kokeilimme liukuria ja se oli hauskaa. :D

Josephine Fallsin yläaltaat

Liukumäki

Toinen pysähdys oli sitten The Boulders nimisellä paikalla. Se oli tavallaan joki, jossa oli todella isoja kivimöhkäleitä eli bouldereita. Yhdessä kohtaa joki oli kuin ulkoilmauima-allas ja kävimme pulahtamassa kirkkaassa ja viileässä vedessä. Ai että tuntui hyvältä viilentyä muuten niin lämpimässä ja hikisessä kelissä.

The Boulders

Perhonen

Kukas se siellä taas vaanii?

Pohjoiseenpäin ajaessamme tulimme Cairnsiin, joka oli vain yöpysähdyspaikka yhdeksi yöksi, mutta kerkesimme kuitenkin pistäytyä matkailupakun vuokrauspisteessä kysymässä pakun palutusajankohdasta. Saimme tietää, että se oli jo iltapäivällä kello 15.00 eli meillä oli paku tavallaan vain yhdeksän päivää käytössä. Vähän harmitti, etteivät olleet muistanneet mainita tästä vuokratessamme pakua. Opimme ainakin seuraavaa kertaa varten, ettei matkailupakun vuokrauspäivä ole 24 tuntia niinkuin auton vaan vain 8 tuntia.

Walsh's Pyramid: matkalla Innisfailista Cairnisiin

Cairnsista Daintree kansallispuiston pohjoisimpaan kohtaan oli 180 km:n matka ja kansallispuiston alueelle päästäkseen oli ylitettävä Daintree joki vaijerilautalla. Pohjoisimman rannan nimi, ennen Cooktownille vievän nelivetotien alkua, oli Emmagen, jonka löytämisohjeet kuuluivat: pysähdy kuristajaviikunapuun kohdalle ja kävele sademetsän poikki kunnes tulet rantaan. Kannatti kävellä se lyhyt matka, koska ranta oli kaunis ja rauhallinen eikä muita turisteja näkynyt.

Paku parkissa viikunapuun juurella

Emmagen Beach

Iloinen Jennika Emmagenin rannalla

Cape Tribulation kaupungin kohdalla oli näköalapaikka nimeltään Kulki ja sen vieressä pitkä ranta (nimeltään Cape Tribulation :) ) varustettu hyvin monella turistilla. Ei kovin idyllistä, vaikka ranta tietysti oli sinänsä kaunis!

Cape Tribulation ja kookospähkinä

Paikallisia nilviäisiä

Rausku rantahietikossa piileksimässä

Ärrävikainen ei tiennyt mikä lintu on kyseessä

Kansallispuistossa teimme parisen kertaa lyhyitä patikointiretkiä sademetsässä Marrdja ja Jindalba nimisillä merkityillä poluilla. Tosin Jindalban kehäpolku oli hieman turha käydä tsekkaamassa, koska se oli suljettu vähän matkan päästä alkupisteestä molemmista suunnista. Näimme monenlaisia Mangrove-sademetsiä, joissa kasvoi suomalaisille hyvin eksoottisen näköisiä puita ja pensaita. Luonnon äänet ovat täällä Australiassa myös suomen metsiin verrattuna vivahderikkaampia ja kovaäänisempiä.

Jämerä silta

Paikallista kasuaaria liikennemerkkihuumoria

Cape Tribulationin eteläpuolella löytyi Thornton ranta. Se oli myös melko turistivapaata aluetta, plussapisteitä siitä, lukuunottamatta australialaista miestä koiransa kanssa ja hippiperhettä. Tämä ranta oli todella leveä ja pitkä (niinkuin useimmat muut) pehmeällä vaalealla hiekalla ja sen edustalla oli pieni saari, joka teki rannasta vielä kauniimman. Vietimme siellä monta tuntia nauttien lämmöstä; veteen emme uskaltaneet mennä meduusojen takia, vaikka australialainen mies aina välillä kävi rennosti vilvoittelemassa aalloissa koiransa kanssa. Ilmeisesti olimme auringossa pitempään kuin luulimme, koska illalla tultuamme leirintäalueelle, sen omistaja haki pihaltaan kasvavasta Aloe Vera -kasvista pari lehteä meille. Hän neuvoi, miten saisimme ulospuristettua lehdissä olevaa taika-ainetta  rauhoittamaan kuumottavaa ihoamme: parempaa tavaraa muuten kuin purkissa ostettava "Aloe Vera".

Thornton Beach

Pieni koira, iso ranta

Aallot lipuu rantaan kivasti

Saari Thortonin edustalla

Veitsellä Aloe auki ja hierotaan iholle :)

Ajaessamme takaisinpäin Cairnsia kohti pysähdyimme Mossman nimisessä paikassa katsomaan Mossman Gorgea. Gorge viittaisi sen olevan jonkinlainen kanjoni, mutta meistä se oli kyllä enemmän kosken oloinen. Pariin päivään ei ollut satanut, joten vesi oli matala ja rauhallinen, eikä virtaus ollut liian kova, joten liityimme muihin uimareihin ja kelluimme siinä raikkaassa kirkkaassa vedessä hetkisen. Seuraavana aamuna kävimme uudestaan katsomassa koskea kiinnostuneina, että miltä se näyttää koko yön kestäneen kaatosateen jälkeen. Emme meinanneet tunnistaa sitä samaksi paikaksi: se oli muuttunut raivoavaksi paskanväriseksi koskeksi. Sinne ei kyllä kannattanut mennä uimaan muiden kuin hullujen...yhden sellaisen näimme. Adrenaliinijanoinen sekopää. Kosken ympäri kiersi myös kävelyreitti sademetsässä ja siellä törmäsimme jännän näköisiin kasvikuntaan kuuluviin luomuksiin.

Uimakelpoinen Mossman

Sama paikka, seuraava päivä

Sieni?

Puu?

Köynnös?

Mossmanista noin 15 km etelään sijaitsi rannikkokaupunki Port Douglas. Siellä kävimme markkinoilla katsomassa paikallisia tuotteita ja Four Mile rannalle avautuvalla näköalapaikalla. Rannalla kävimme myös hieman tepastelemassa.

Port Douglas, Four Mile Beach

Matkalla eteläänpäin ajoimme rantatietä pitkin ja loput nähtävyyksistä olivatkin suurimmaksi osaksi rantoja. Siellä rannat seurasivat toisiaan niin peräjälkeen, ettei aina tiennyt millä rannalla oli, mihin kyseinen ranta päättyi ja mistä seuraava alkoi. Tästä johtuen emme oikein muistaneet varmuudella, mistä rannasta ottamiemme kuvat olivat. Kauniita valkoisia rantoja ne kuitenkin kaikki olivat: toiset leveämpiä kuin toiset, rantaanpäin nojaavien palmujen kera tai ilman. Rantoja, joilla kävimme olivat seuraavat (ehkä): Oak, Wangetti, Ellis, Palm Cove, Clifton, Kewara, Trinity, Yorkeys Knob ja Holloways.

"Minä olen lentäjän...tytär?"

Ellis Beach

Palm Cove?

Clifton Beach?

Kewarra Beach?

Lokki tutkailee Trinity Beachilla

Holloways Beach ja meduusaverkolla rajattu uima-alue

Wangetti rannalla kävellessämme, illan jo hieman hämärtyessä, tapasimme vanhemman rouvan kävellyttämässä koiriaan. Jäimme juttelemaan hänen kanssaan ja hänen kuultuaan olevamme reppureissaajia, hän tarjosi yösijaa. Olimme suunnitelleet jatkavamme illaksi vielä Kuranda nimiseen paikkaan, mutta sinne oli kuulemma niin jyrkkä ja kiemurteleva tie ettemme millään ehtisi sinne ennen pimeän tuloa. Otimme siis tarjouksen vastaan ja ajoimme pakumme ne sata metriä rannalta hänen isolle valkoiselle talolleen, jonka nimeksi hän oli antanut The Whitehouse (eli valkoinen talo). Talo oli todella tilava ja hänen pihallaan oli myös toinen tyhjillään oleva omakotitalo, jossa tällä hetkellä ei ollut vuokralaisia ja saimme siis asua tässä talossa. Reppureissaaja harvoin saa yöpyä omassa omakotitalossa ilmaiseksi. Rouva Marie asui nykyään yksin koiransa kanssa ja hänen tarjotessa meille pientä iltapalaa pidimme hänelle seuraa ja kerroimme seikkailuistamme. Saimme tietää, että hän aika usein tarjosi yösijaa reppureissaajillle, koska hänen nyt keski-ikäinen poikansa oli reppureissannut ympäri eurooppaa ollessaan nuori ja moni oli silloin tarjonnut hänelle yösijan.

Jukka tähyilee krokotiileja Wangetti Beachilla

Kurandaan vievälle kiemurtelevalle tielle lähdimmekin sitten aikaisin matkailupakureissumme viimeisenä aamuna annettuamme Marielle kiitos-simpukkakukan. Sen olimme saaneet hippiperheen tyttäreltä Thornton rannalla parisen päivää aikaisemmin. Tie oli todella kiemurteleva ja jyrkkä, muttei liian jyrkkä paikallisille rallirekkakuskeille, jotka ajoivat kapeata tietä pitkin vauhdilla. Kurandassa oli iso vesiputous, jonka halusimme nähdä, mutta paljon muuta nähtävää siellä ei ollutkaan. Eli ajoimme rekkojen seassa kiemurtelevaa tietä pitkin takaisin rannikolle.

Barron Falls oli oikeasti aika jylhä näky

Matkalla takaisin Cairnsiin pysähdyimme vielä yhden järven, Lake Placidin kohdalla sekä myös Crystal Cascades (vesiputouskaskadi) -nimisessä paikassa kävelemässä ja uimassa. Sitten kello olikin niin paljon, että jouduimme kaasu pohjassa ajamaan Cairnsin kaupunkiin etsimään lähimmän autopesupaikan ja tehokkaina puunasimme auton loistokuntoon ja veimme sen täyteen tankattuna takaisin vuokrauspisteelle tasan kello kolme. Ei naarmun naarmua ja paku meni viheltäen tarkastuksessa läpi, huh, eli ei tullut lisää maksettavaa. Eikun autonavaimista luopuminen, rinkat selkään ja uusiin seikkailuihin.