Cairnsissa

Cairnsin ihanan taka-kenoisessa (laid back) kaupungissa, ja sen lähiympäristössä vietimme noin kaksi ja puoli viikkoa. Siinä aikana tulikin nähtyä ja koettua aika paljon: Cairnsin rantabulevardi, aboriginaalien järjestämä kulttuurifestivaali rannalla, tulishown katselua, 10 päivän kiertoajelu matkailupakulla (tästä lisää myöhemmin), krokotiilin ja kengurun lihan maistelua, Koralliriutalla snorklailua (tästä lisää myöhemmin) ja niin edelleen.

Sen ajan, kun emme olleet jossain reissulla, majapaikkanamme toimi hostelli nimeltä Dreamtime. Tähän mennessä paras hostelli, missä olemme reissullamme yöpyneet: sopivan hintainen, hostellissa oli karaktääriä, erittäin palvelualtis henkilökunta ja kivoja tapahtumia melkein viikon jokaiselle päivälle. Tässä hostellissa näimme juuri tulishown ja pääsimme itsekin treenamaan tulipallukoiden (ilman tulta) heiluttamista. Näimme tulishown itse asiassa pari kertaa ja molemmilla kerroilla oli myös barbequeillallinen, jossa pääsimme maistamaan hieman erikoisempia lihavaihtoehtoja noin niinku eurooppalaiseen makuun: kenguru oli kuin hirveä, kun eräänlaista riista on ja krokotiili oli ehkä semmoinen "maistuu kanalta" -juttu eli lopulta aika mauton.

"Käsipolkupyörä"

"Meloja"

"Näkymätön taitelija"

"Tohtori Syherö"

Joku tyyppi hostellin sohvalla :)

Muuten aikaa tuli vietyttyä aika paljon Cairnsin kaupungin rannalla ja siellä olleella julkisella uima-altaalla, sillä mereen ei suositeltu ihmisiä menevän suuren meduusavaaran vuoksi. Paikan nimi oli Lagoon ja siellä oli mukava lueskella kirjaa ja öllötellä auringossa. Kävelimme myös melkein koko pituudeltaan meren ääressä olleen bulevardin. Mukava yksityiskohta itärannikolla on ilmaiset barbequepaikat, jossa voi iltaisin grillailla lihaa ilmaisella kaasulla (verodollarit varmaan jonku taskusta), kunhan muistaa pestä grillausalustan käytön jälkeen.

Rantalinjaa Cairnsissa

The Lagoon

Yhtenä perjantaina ollessamme altaalla kuulimme musiikkia. Kävimme katsomassa, mistä musiikki kuului ja löysimme itsemme istumasta nurmikolla katsellen aboriginaalien esityksiä musiikista erilaisiin tansseihin. Erityisesti meitä viihdytti laulu, joka kertoi aboriginaalien lipusta. Tässä sen kertosäkeistö

Black

  Yellow and red (yellow and red)

    It's for the people

     of this land (Australia)

Skidi ihan intsinä

Jammailua

Cairns oli muuten paikka, jossa tunsimme ensimmäistä kertaa oikein kunnolla, mitä "no worries" -asenne tarkoittaa: juuri sitä, miltä se kuulostaa --> eipä hättää tai de va så lite så. :)

Kansallispuistoissa (osa 2)

Melkoisen pelottavan ukkosmyrinäyön (hieeno sana) jälkeen heräsimme seuraavaan päivään. Ensimmäiseksi suunnistimme Yellow River nimiselle suoalueelle. Jälleen kerran meitä odotti erittäin mukavat näkymät. Alueen läpi meni joki, jonka ympärillä oli lintujen, ja muidenkin eläinten, suosimaa aluetta. Tepastelimme suoalueen läpi merkittyä reittiä, eräänlaisia suojattuja pitkospuita, pitkin ja ihailimme maisemia paahtavassa kuumuudessa. Joelle päin katsellessamme huomasimme krokotiilin uiskentelevan siellä. Emme kuitenkaan tälläkään kertaa nähneet tämän kunnioitusta herättävästä mötkäleestä kuin selän, kun se lipui pitkin jokea meistä pois päin.

Luonnon kauneutta

Lisää luonnon kauneutta

Ihmiskauneutta :D

Krokotiilikauneutta

Lintukauneutta

Peilikuvakauneutta

Suobongailun jälkeen tarkoituksenamme oli vierailla parilla vesiputouksella, taas. Mutta vaikka vesiputouksia oli paljon, kaikissa oli oma fiiliksensä. Pienen nelivetoajelun jälkeen saavuimme siis paikkaan nimeltä Maguk. Kun jätimme auton parkkiin, vuorossa oli jälleen pieni patikointi retki. Puolessa välissä matkaa eteen tuli puro, joka täytyi ylittää. Iso S oli urheasti päässyt tähän asti (pelkät flip flopit jalassa), mutta joutui antamaan periksi liukkaiden kivien vuoksi eikä hän päässyt tälläkään kertaa ihastelemaan tulevia maisemia. Patikoiminen kuumuudessa kivien keskellä ei ole aina mukavinta, mutta kohteeseen saapuminen aina palkitsee mukavasti. Magukin putous ja vesiallas oli jälleen ihanan raikasta ja kirkasta vettä. Toisaalta ilmassa oli pieni huoli siitä, että onko altaassa krokotiilejä. Siitä huolimatta pikku S ja Jukka päättivät uida vesiputoukselle. Vesiputouksen äärellä oli todella kova virtaus, jonka vuoksi Jukka ainakin väsyi huomattavasti. Uinnin jälkeen koko kolmen konkkaronkka meni "alajuoksulle" pieneen luonnon kylpylään hierovan suihkun alle. Mmm, oikein rentouttavaa, ettemme sanoisi :)

Mennäkkö vai eikö mennä?

"Tonne pitäis päästä"

Perillä!

Rentoutus urheilusuorituksen jälkeen

Kuvaajakin rentoutuu

Joku meinas myöhästyä kuvasta

Ja koska aika oli rajallinen, rentoutuminen piti lopettaa, jotta ehdimme seuraavaan rentouttavaan paikkaan. Olimme kuulleet, että seuraava paikka oli yksi parhaimmista. Siinä porukalla mietimme, että jäämmekö sinne yöksi (siellä oli camping alue) vai käymmekö sielläkin vain pikaisesti ja jatkammeko matkaa lähemmäksi viimeisen päivämme kohdetta, Litchfieldin kansallispuistoa. Matkaa Magukista tuonne seuraavaan kohteeseen eli Gunlomiin oli n. 90 km ja matkalla mietimme edelleen vaihtoehtoja seuraavan päivän varalle. Tavallisen maantieajelun ja muutamien nelivetoteiden jälkeen saavutimme Gunlomin ja söimme myöhäisen lounaan. Itse putous näytti ihan kivalta ja aloimme kallistua siihen suuntaan, että lähdemme illaksi johonkin muualle yöksi.

Putouksen päälle oli kuitenkin kävelyreitti. Ajattelimme, että käymme tsekkaamassa mitäs siellä näkyy. Noin 20 minuutin kivistä ylämäkeä trekattuamme saavutimme Gunlomin putouksen yläaltaat. Aivan mahtava paikka! Ihan vahingossa vietimme altailla aikaa auringon laskuun saakka eli noin kahdesta kolmeen tuntia. Ubirrin jälkeen voisimme sanoa, että Gunlom oli meidän suokkari numero kaksi. Juttelimme pikku S:n kanssa (iso S ei mahakivun takia tullut meidän kanssa ylös) syvällisiä lilluessamme altailla. Ja kun aurinko laski, kiiruhdimme alas, jottei meidän tarvinnut vyöriä alas vuoren rinnettä vain sen takia ettemme pimeän vuoksi nähneet mihin astua :) Gunlomin voima oli siis saanut meidät jäämään sinne yöksi. Sovimme kuitenkin porukalla, että heräämme seuraavana aamuna aikaisin, jotta ehdimme viimeisenä päivänä tutkailla ajan kanssa myös Litchfieldin puistoa. Sovimme siis, että lähdemme ajamaan kohti Litchfieldiä aamulla auringon noustessa eli noin kello kuuden maissa. Tänä yönä uni kyllä maittoi. Itikoita oli jostain syystä vähemmän kuin tavallisesti :D

Gunlomin yläaltaat

Lisää yläaltaita

Ilmahali

Tuosta melkoinen putous alas

Meinas käydä "putous" vahinko

Auringon laskua Gunlomin tyyliin

Viimeinen päivä alkoi siis aikaisella heräämisellä. Päätimme aamutuimaan, että keräämme kimpsut ja kampsut kokoon ja syömme aamupalan vasta Litchfieldissä. Matkaa oli edessä n. parin sadan kilometrin verran. Jennika ja Jukka olivat sen verran lojaaleja kuskia kohtaan, että nukkuivat melkein koko matkan Litchfieldiin asti :) Kun pääsimme perillä kävimme ensimmäiseksi katsomassa ns. Magnite Termite Mounds -nähtävyyttä eli Magneetti Termiittien Pesiä. Tavallisiin näkemiimme termiittipesiin verrattuna nämä oli hieman erikoisen näköisiä. Yleensä termiittipesät olivat sellaisia rönsyileviä torneja, mutta nämä termiitit olivat keksineet tavan miten pitää pesät juuri sopivan lämpöisinä paremmin. Termiitit rakentavat pesänsä juuri sopivasti ilmansuuntien mukaan litteäksi, jotta mahdollisimman vähän pinta-alaa altistuu auringon valolle. Lisäksi, kyseiset pesät selviävät myös tulvista: ne ovat rakennettu virran suunnan mukaisesti, että ne eivät kaadu veden voimasta. Nerokasta! Eikä siinä vielä kaikki: tämä termiitipesäalue näytti massiiviselta hautausmaalta pesien muodon vuoksi :)

Tavallinen pesä

Magneettinen pesä

Pikaisen termiittien tutkailun jälkeen otimme suunnan kohti Florencen Falls -vesiputousta. Parkkipaikalla vetäisimme pika-aamiaisen, jonka jälkeen kävelimme alas vesiputouksille aamu-uinnille. Matkan varrella tuli nähtyä goanna lisko (ehkäpä). Jukan hengaillessa altaassa kiven päällä hän tunsi pienen nipistyksen varpaan päässä: kala kävi puraisemassa. Myöhemmin luimme jostain opastauluista, että altaissa elelevät kalat saattoivat silloin tällöin käydä puraisemassa varpaita :D

Florence ylhäältä

Goanna?

Florence alhaalta

Muutaman kilometrin päässä oli Buley Rockholes -niminen paikka, joten luonnollisesti karautimme sinne. Hauska yksityiskohta oli, että tapasimme siellä rankalais-italiaspariskunnan hostellistamme Darwinista, jota emme uskoneet enää koskaan näkevämme, kun lähdimme hostellista: he olivat ostaneet auton ja aikoivat ajaa Perthiin sillä. He olivat kuitenkin päättäneet muuttaa hieman suunnitelmiaan ja täten siis satuimme heitä näkemään. Vesialtailla juttelimme tovin heidän kanssaan ja sitten jatkoimme matkaa seuraavalle nähtävyydelle.

Tolmer Falls eli paikka, jossa asui harvinainen lepakkolaji osui kohdallemme seuraavaksi. Harvinaisten eläinten vuoksi kyseinen paikka oli siis pelkkä näköalapaikka, vaikkakin erittäin sykähdyttävä. Ajankohdamme vuoksi — eli keskipäivällä — emme päässeet näitä ilta-(yöeläimiä näkemään :)

Viimeiseksi nähtävyydeksi/rentoutumispaikaksi olimme luonnollisesti valinneet reitin varrella olleen Wangi Falls -vesiputouksen. Melkein ensimmäinen paikka, johon ei tarvinnut samota tunteja (hieman liioittelua) yli kivien ja kantojen päälaki hiessä. Ihan muutama sata metriä katettua tietä ja vesiputous avautui edessämme. Noh, Jennika ja Jukka eivät kuitenkaan tyytyneet helppoon ratkaisuun, vaan kävivät samoamassa putouksen ympäri menneen parin kilometrin mittaisen kävelyreitin, jotta pulahtaminen raikkaaseen veteen tuntuisi palkitsevalta. Noin puolen tunnin tepastelun jälkeen olikin sitten mukava hypätä raikkaaseen veteen, tehdä muutama uimaliike, kiivetä putouksen viereiselle kalliolle ja rentoutua, taas. Erityisen rentouttavaa kalliolla oleilusta teki pieni luonnon muodostama vesipytty, joka oli pieni noin pari metriä syvä kolo täynnä kirkasta vettä. Siellä oli hyvä ihmisen lekotella ja hymyillä. :)

Wangi Falls

Vasen puoli (etsi pytty)

Oikea puoli

Hämis

Kun olimme saaneet tarpeeksemme rentoutumisesta (eli auton palauttamisaika lähestyi kovaa vauhtia), lähdimme ajamaan n. 150 km:n matkaa kohti Darwinia. Kun pääsimme kaupungin rajojen sisäpuolella alkoi satamaan aivan kaatamalla. Meidän oli tarkoitus vielä kuitenkin pestä auto, jotta voimme palauttaa sen siistinä ja hyvässä kunnossa. Hieman harhailtuamme löysimme autonpesupaikan ja siivosimme auton supernopealla vauhdilla: ulko- ja sisäpuoli sai nopean, mutta huolellisen puunauksen. 5 minuuttia vaille määräajan saimme auton palautettua. Auton omistaja itse oli 10 min myöhässä! :)

Kun auto oli palautettu, palasimme hostelliin ja varauduimme heräämään aikaisin eli kolmelta yöllä, koska seuraavana päivänä oli lento itärannikolle, Cairnsin kaupunkiin. Illalla tehty aamupala oli väsyneen matkaajan edessä laiha lohtu, koska silmät eivät meinanneet pysyä auki 4 maissa aamulla kentällä: lento menikin sitten nukkuessa. Seuraavaan kuvaan, seuraavaan tunnelmaan :)

Kello 4 aamulla

Kansallispuistoissa (osa 1)

Darwinin lähialueelta löytyy kaksi kansallispuistoa: Litchfield ja Kakadu. Litchfield on Kakaduun verrattuna paljon pienempi kansallispuisto, sijaitsee lähempänä Darwinia ja sen takia suositumpi niin paikallisten kuin turistien keskuudessa. Me tietysti halusimme käydä molemmissa kansallispuistoissa ja "väliviikon" jälkeen rupesimme suunnittelemaan retkeämme sinne. Olimme, pois-suljettuamme ohjatut ryhmäretket niiden kiiruhtamisen paikasta toiseen oppaan määräämällä aikataululla ja autovuokraamot niiden korkeiden nelivetojen vuokraushintojen takia, varanneet "retken" Hook Up -nimisen retkiä tarjoavan firman kautta. Se oli siis tavallaan retki nelivedolla telttoineen, patjoineen, kokkaustarvikkeineen, mutta ilman opasta, eli oli itse ajettava. Retkelle olisi meidän lisäksi mahtunut mukaan vielä 3 ihmistä, mutta vain kaksi muuta ilmoittautui. Tällä tavalla sai nelivedon alleen kaikkine retkelle tarvittavine tarvikkeineen halvemmalla kuin että olisi itse autovuokraamolta vuokrannut nelivedon+kaikki tarvikkeet. Neliveto oli ehdoton Kakadussa, jos halusi mennä hienoihin vaikeasti pääseville paikoille. Saimme kuitenkin retkelle mukaan karttoja ja tietoa puistoista ja miten turvallisesti esimerkiksi ylittää jokea autolla.

Retkikuntaamme kuului Australialainen kokki iso S ja Belgialainen pikku S. Vaikuttivat hyvin mukavilta tyypeiltä ja arvelimme retken sujuvan hyvin. Se olikin ollut meidän ainoa huolenaihe retken suhteen, miten saada kaikkien toiveet matkankulusta menemään yhteen. Sovimme yhdessä, että lähtisimme liikenteeseen niin varhain kuin mahdollista, jotta hyödynnettäisiin auton vuokra-ajan maksimaalisesti.

Heräsimme lauantaiaamuna kello kuusi, laitoimme aamupalaa ja menimme hostellin ulkopuolelle odottelemaan pikkureppujemme kanssa poikien tuloa auton kanssa. Onneksi saimme jättää rinkkamme hostelliin odottamaan paluutamme, jottei kaikkia kamppeita tarvinnut raahata ympäri luonnonpuistoja. Ensimmäinen pysäkkimme oli ruokakauppa. Oli ostettava kaikki ruoka neljäksi päiväksi, juomavedet ja jäät kylmälaukkuun. Ruokaa saisi kyllä ostettua matkan varreltakin, mutta hinnat ovat todella paljon korkeammat syrjäseuduilla kuin kaupungissa; tosin joutuisimme kuitenkin ostamaan lisää jäätä joka päivä sen sulaessa kylmälaukussa niin nopeasti. Hieman tuli budjettimatkaajalle ahdistusta, kun kokki iso S pääsi vapaaksi ruokakaupassa. Hänellä taisi olla hieman erilaiset ruokailutottumukset ja ei oikein ymmärtänyt meidän halpojen ruokien suosimista. Noh, ajattelimme sitten, että antaa mennä ryhmäsovun takia. :) Tungettuamme ruuat takakonttiin lähdimme ajamaan kohti Kakadun kansallispuistoa. Pikku S ajoi mielellään, joten me muut saimme istua rauhassa katsomassa maisemia kiitäessämme outbackiin sujuvaa vauhtia.

Ensimmäiseksi, kun tulimme kansallispuiston rajojen sisäpuolelle, oli pysähdys puistopääsylippuja ostamaan. Sitten ajoimme hieman eteenpäin suomaille katsomaan lintuja. Siellä lintujen nokan alla söimme lounaamme: kokonaisen valmiiksi uunipaistetun kanan leivän kera. Näimme myös villisikojen pöyhäämää mutaa; sotkevat kyllä paikat todenteolla. Syödessämme saimme kuulla retkikokiltamme villisikojen ja eri lintulajien valmistusohjeita. Itse asiassa koko reissun ajan saimme kuulla näitä eri eläinten valmistusohjeita ja vaikutti olevan hyvin harva eläinlaji, jota iso S ei ollut maistellut.

Suo

Suolla viihtyviä lintuja

Lintutiirailun jälkeen lähdimme kohti Ubirr nimistä näköalapaikkaa. Matkalla pysähdyimme Alligator nimisen joen varteen katsomaan, josko näkyisi krokotiileja. Pari selkää ja silmäparia näimme kaukana vedessä. Teimme pienen kävelyretken joen varrella ja näimme hienoja kivi- ja billabongmaisemia.

Jatkaessamme kohti määränpäätämme näimme tien vieressä pari villihevosta ruohoa popsimassa. Ubirriin tultuamme saimme tosin kuulla metsänvartijalta, että joku oli äskettäin ajanut villihevosen päälle sen jälkeen, kun olimme niitä nähneet. Oli nimittäin ihan samat tuntomerkit yhden meidän näkemämme villihevosen kanssa. Surullista!

Kaverukset

"Vieläkö on villihevosiaa...."

Ubirrissa oli paljon aboriginaalien taidokkaita luolamaalauksia nähtävänä. Siellä oli myös pikkuvuoren päällä näköalapaikka. Kiipesimme sinne hiki valuen selkää pitkin. Näky outlookista sai meidät hiljaiseksi, emme odottaneet mitään niin henkeänsalpaavan kaunista ja rauhoittavaa. Maisema oli kuin jostain elokuvasta, niin epätodellisen suurta, värikästä ja satumaista se oli. Edessämme avautui joka suuntaan avara vihreääkin vihreämpi ruohikko kaukaisuuteen asti tummien vuorien reunustamana horisontissa. Aurinko paistoi pilvettömällä taivaalla meidän nauttiessa, painaessa mieleemme näkemäämme ainutlaatuista luonnonihmettä. Niin kaunista oli, että melkein meinas itku tulla. :)

Sateenkaari

Fisu

Käsi

Toinen fisu

Kilpikonna?

Toinen kilipikonna?

Metsästäjä

Ihanata!

Jukan rentoutumisen hetki

Jennika lataa akkujaan

Virtalähde (niin siis akulle)

"I'm the king of the woooorld..."

Kuningaskunta

Siellä matkaajat kurkistaa

Tuulten neitonen

Paras maisema ikinä!

Kallioikkuna

Iik! Löyty tämmönenkin

Viivyimme siellä jonkin aikaa ja päätimme sitten käydä välillä uudestaan joella tiirailemassa josko näkyisi lisää krokotiileja ennenkuin palaisimme takaisin outlookiin katsomaan auringonlaskua kallion huipulta. Palattuamme kiipesimme nopealla vauhdilla ylös huipulle tietäen, miten hieno maisema meitä siellä odotti. Todella kaunista ja rauhoittavaa jälleen katsoa auringon laskua kalliolla istuen. Alhaalla ruohikolla alkoin näkyä eläinten liikehdintää heidän tullessa päivän piilopaikoista esille. Taianomaista!

Laskevan auringon sävyttämä Ubirr

Auringon laskua katselemassa

"Aurinko laskee Uubirrin taa..."

Tulenhehkuisa auringon lasku

Näihin kuviiin, näihin tunnelmiin...

Auringon laskettua lähdimme Merl nimiselle leirintäalueelle, jossa olimme suunnitelleet yöpyvämme. Perille tultuamme oli jo pilkkopimeää vaikka sinne oli vain 15 minuutin ajomatka Ubirrista. Löysimme paikan puiden välistä ja ison S:n aloittaessa ruoan laiton me muut pystytimme teltat. Iso S vakuutti meille, että aikoi nukkua patjalla taivasalla ja ettei telttaa tarvitsi. Syötyämme kanaa riisin kanssa kömmimme telttoihimme nukkumaan.

Yölliset kokkaajat

Teltan ulkopuolelta rupesi kuulemaan todella paljon eri eläinten ääniä heidän liikkuessa metsissä meidän ympärillä niin maalla kuin ilmassa: joku lepakko vissiin asui palmussa juuri telttamme yläpuolella ja sen siipien läpsytykset olivat todella kuuluvat. Yöstä vaikutti tulevan todella kuuma, siis tosiaan todella kuuma. Makuupussia ei tarvinnut ja irrotimme ja käänsimme puoliksi sivuun telttamme ulkokaton, jotta ilma vaihtuisi paremmin sisäteltan verkkoseinien läpi. Ei se kyllä hirveästi auttanut, mutta kai sitä sai pari tuntia unta pääkoppaan.

Noustessamme aamulla kuulimme pikku S:ltä, ettei hänkään ollut saanut tarpeeksi unta omassa teltassaan, ehkä lähinnä Ison S:n nukkuessa niin äänekkäästi hänen teltan ulkopuolella. :D Laitoimme aamupalaa, purimme teltat ja kasasimme tavaramme autoon ja käytyämme ihan kiitettävissä WC-/suihkutiloissa aamupesulla lähdimme liikenteeseen pikku S:n toimiessa taas kuskina.

Ensimmäiseksi kävimme ainoassa Kakadun kansallispuiston alueella sijaitsevassa pienessä kylässä nimeltään Jabiru. Jäätä piti hankkia kylmälaukkuun ja polttoainetta autoon. Sen jälkeen pysähdyimme Nourlangie nimisellä paikalla katsomassa lisää taidokasta aboriginaalien kallioseinätaidetta ja Anbangbang nimisellä billabongilla katsomassa josko näkyisi krokotiileja. Ei näkynyt mutta joitakin lintuja kylläkin. Krokotiileja pitäisi kyllä näissä vesissä olla, niin suolavesi- kuin makeanveden krokotiileja.

Kenkuru

Paha ukkeli

Joku luurankopiru

Tyypit hengaa

Anbangbang billabong :)

Päämääränpäämme olivat kuitenkin tänään kaksi vesiputousta: Jim Jim Falls ja Twin Falls. Molemmat sijaitsivat hyvin kuoppaisen hiekkatien päässä. Hiekkatien risteykseen päästyämme kytkimme nelivedon päälle ja jatkoimme matkaa suhteellisen vauhdikkaasti tien ollessa vielä melko tasainen. Noin 40 kilometrin päästä vauhti kuitenkin hidastui huomattavasti tien muuttuessa todella kuoppaiseksi ja vaikeasti ajettavaksi. Tavarat ja me pompimme ja heiluimme todella rajusti autossa. Vatsalihakset ja käsikahvat olivat tärkeässä roolissa noin puolen tunnin ajan Jim Jim Fallsiin johtavalla lopputienpätkällä. Ja tietysti pikku S:n ajotaidot. Oli kyllä melkoista kyytiä, onneksi oli vähän aikaa aamupalasta.Lopulta tulimme perille parkkipaikalle, josta alkoi kävelyreitti vesiputoukselle. Ei sekään ollut mikään sunnuntaikävely. Jouduimme kiipeämään ja tasapainottelemaan kivien yli koko yhden kilometrin pituisella kävelyllä. Tuntui kyllä paljon pidemmältä, mutta lopulta ponnistelumme palkittiin. Saavuimme vesiputouksen ala-altaalle. Se oli kuin iso pyöreä vesiallas korkeine puoliympyrässä taivaaseen asti ulottuvine seinineen. Vesiputous itsessään oli tällä hetkellä melko pieni: olimmehan paikalla kuivan kauden lopussa.

Matkalla Jim Jimille

Siellä se Jim Jim on!

Jukka "ui"

Jennika pysyttelee pinnalla

Vesi syvässä altaassa oli kirkasta ja kylmää mutta pulahdimme sinne kuitenkin vilvoittelemaan. Se oli yksi turvallisista paikoista uida, krokotiilivapaa allas, vaikka vesiputouksen ala-altaan alempana olevassa joessa niitä saattoi olla, mutta ne eivät osanneet kiivetä isojen kivien yli altaaseen. Uimme toiselle puolelle allasta, vesiputouksen alapuolelle ja siellä oli sopivasti just vedenpinnan alapuolella sileä penkkimäinen tasanne. Siellä istuimme nauttien olostamme ja elämästä. Seuranaan meillä oli yhden retkiryhmän opas, jonka kanssa juttelimme. Hän neuvoi meitä lähtemään melko pian eteenpäin Twin Fallseille, jotta ehtisimme vikalle venekyydille, jolla vesiputoukselle mennään, ja sitten vielä takaisin yöpymispaikkaamme ennen pimeän tuloa. Opas tais olla melko hyvä ajaja, koska hän oli navigoinut retkiryhmää samaa kuoppaista, kapeata tietä pitkin kuin mekin mutta nelivetobussilla, eikä se ollut ihan mikään minibussikaan...Huhhelis!

Uimme siis takaisin ja kiipesimme kivien yli parkkipaikalle, jossa meitä odotti myös iso S. Hän ei ollut sittenkään tullut mukaan annettuaan periksi alkumatkalla. Hänellä oli vissiin vatsa hieman sekaisin ja ei tuntenut itseään olevan ihan reitin vaikeusasteen kuntotasolla. No, kerroimme hänelle mitä olimme nähneet ja hyppäsimme autoon.

Twin Fallsiin mentäessä piti palata vähän matkaa takaisin ja kääntyä toiselle sivutielle yhdessä mutkassa. Pomppuinen, epätasainen kiemurteleva kyyti jatkui. Vähän matkan päästä tulimme joelle jonka läpi/yli tie meni. Vesi oli noin 60 senttiä syvä ja veteen oli ajoradan helpottamiseksi laitettu paaluja. Eli ikkunat kiinni, ilmastointi pois päältä ja alhaisella vaihteella hitaalla mutta varmalla vaudilla suoraan yli (oli syytä olla juuttumatta siihen veteen krokotiilien takia). Vähän jännäähän se oli, mutta hyvin se meni ja matka Twin Fallsiin jatkui. Pian olimmekin perillä parkkipaikalla, josta jatkui lyhyt kävelypätkä veneelle. Veneellä piti mennä jokea ja hieman kivistä kävelyreittiä pitkin leveälle pehmeällä vaalealla hiekalla varustetulle rannalle. Edessämme avautui Twin Fallsin ala-allas ja vasemmalla itse vesiputous. Tällä hetkellä vesiputous oli melko kuiva ja näytti enemmän siltä kuin siinä olisi ollut kolme pientä putousta vierekkäin. Sateen jälkeen putouksessa on runsaasti vettä ja silloin siinä on vain kaksi putousta ja siitä putouksen nimi. Viivyimme hetken ja palasimme sitten veneellä takaisin autolle.

Matkalla Twin Fallseille

Siellä se häämöttää!

Uupuneet matkailijat

Twin Falls

Kello näytti jo sen verran paljon ettemme jääneet sen enempää siihen ihmettelemään vaan hyppäsimme autoon ja pikku S lähti melko kovalla vauhdilla ajamaan koko kuoppaisen tien takaisin leirintäalueelle. Vauhti oli huomattavasti kovempi kuin tulomatkalla ja se tuntui koko kropassa.

Perille pääsimme sitten juuri pimeän laskeuduttua. Pystytimme teltat otsalampun valossa ja söimme ison S:n valmistamaa ruokaa. Tällä leirintäalueella oli todella paljon erilaisia pikku ötököitä ja ne tietysti haluisivat kaikki valokeilaan, eli ne pyörivät nenämme edessä otsalamppujen valossa, ja myös ruoassamme. Tiskattuamme ja käytyämme suihkussa huuhtelemassa päivän hiet pois konttasimme telttoihimme. Tänä yönä iso S meinasi myös nukkua teltassa ja se olikin hyvä veto, koska pian huomasimme vähän matkan päässä ukkospilvien lähestyvän. Kuulimme myös teltamme lähistöllä villisian röhinät sen etsiessä ruokaa lähimetsässä. Nämä leirintäalueet olivat kaikki aika keskellä metsää. Olimme kuitenkin aina valinneet sellaiset leirintäalueet, missä oli WC:t ja suihkut — sellaisiakin oli missä niitäkään ei ollut.

Melko lämmin yö oli taas edessä ja olimme kiinnittäneet teltamme ulkokaton vain puoliksi paikalle. Heräsimme kuitenkin joskus yöllä siihen, että alkoi sataa kaatamalla ja ukkostaa juuri meidän yläpuolella. Kiireellä nousimme ja laitoimme ulkokaton paikalleen, onneksi kastuimme vain vähän. Juuri vaipuessamme unten maille kuulimme viereiseltä teltalta pikku S:n huutaessa Jukan nimeä. Ihmettelimme, että mikä hätä hänellä oli ja hän vastasi, että hänen telttaansa vuoti vettä, ja että hän kohta makasi isossa vesilätäkössä. Meille oli jäänyt autonavain ja vähän ajan päästä hän tuli hakemaan sen ja siirtyi autoon nukkumaan loppuyöksi. Kaippa hän sitten sai jonkinverran nukuttua auton takapenkillä, ainakin siellä oli kuivaa. Melkoisen tapahtumarikas yö! :)